Tällä sitä ollaan Suomen kamaralla oltu jo nippanappa kuukauden päivät. Aika kuluu niin, että hupsista vaan.
Olen ehtinyt jo asettua Suomeen ja tottua takaisin suomalaiseen mielenlaatuun. Täytyy tunnustaa, että lähtöpäivän aamuna Toulousen kentällä tuntui todella pahalta. En olisi halunnut millään lähteä! Niin se taitaa aina mennä, että juuri kun alkaa tuntea ihmisiä ja todella pitää paikasta, pitääkin jo lähteä. Kun kone nousi, alkoi olokin helpottaa ja ajatukset keskittyä Suomeen ja siihen, miten mukavaa on palata. Kieltämättä oli outoa jo koneessa jälkimmäisellä lennolla Brysselistä Helsinkiin tilata ruokansa suomeksi. Blue1:n henkilökunta kun on suomenkielistä.
Suomessa on paljon asioita, joista olen onnellinen. Kuten:
- Perhe
- Ystävät
- Suomen kesä
- Sauna
- Puusauna
- Savusauna
- Uudet perunat
- Taksissa voi maksaa kortilla
- Kaupan kassajonot etenevät tehokkaasti (ennen ns. normaalisti)
- Silmälaput, joita ilman en osaa oikein nukkua Suomen valoisassa kesäyössä
- Muistot mahtavasta herkullisesta ranskalaisesta ruuasta, joka oli pahus vieköön vielä edullistakin!
Valokuvat ovat vieläkin jumissa rikkoutuneella kovalevyllä, muttei se haittaa. Se on vain yksi kovalevy. Työjutut pystyn suurimmaksi osaksi haalimaan jostain tai tekemään uudestaan ja vielä paremmin. Valokuvia tärkeämpiä ovat muistot ja ystävät, ystävät niin Ranskassa kuin ympäri maailmaakin. Tim Cahill sanoi sen osuvasti: “A journey is best measured in friends, rather than miles”.
Blogi on tehnyt tehtävänsä, eli toiminut tiedotuskanavana 172 päivän ajan, jotka vietin pääasiassa Ranskassa. Matkaan lähtiessäni en tiennyt Taiwanin matkasta mitään, mutta muuten blogin nimi toteutui. Kiitos kaikille lukijoille!
Kettu kuittaa ja palaa uuden blogin tiimoilta, jos ja kun lähtee uudestaan pitemmäksi aikaa ulkomaille. Ensi vuonna on tiedossa ainakin muutama kuukausi Ranskassa, juhuu! Au revoir!
