C'est moi

Eli se olen minä. Viime lauantaina Albissa, vakavalla naamalla. Takana näkyy kaksi vanhaa siltaa Tarn-joen yli.


Ei ollut ihan hellettä, kuten vaatetuksesta voi arvata...

Tuhti lounas

Ei mikään ihme, jos ranskalaiset syövät yleensä kunnolla vain kerran päivässä. Perinteisesti päivän pääateria on päivällinen illalla, mutta koska asuntolassa ei ole mahdollisuutta kokkailla, pääateriani on lounas. Ja voi jessus, mikä lounas oli tänään! Valitsin Boeuf Bourguignonin eli perinteistä ranskalaista naudanlihapataa. Yliopiston ravintolassa ei juuri kitsastella annostelussa ja lautasellani olikin 6-7 isoa kimpaletta mureaa, hyvin haudutettua lihaa. Oi nam. :) Annoksen kokoon olisi olleet raavaat miehetkin hyvin tyytyväisiä. Urhoollisesti söin kaiken, kun oli niin hitsin hyvää, ja sainkin sitten lyllertää takaisin toimistolle sulattelemaan kumpua muutamaksi tunniksi.

Kai sitä yhdellä ruualla päivän melkein pärjääkin, jos on vielä 4 tuntia aterian jälkeen sellainen olo, että olisi juuri syönyt.

Alan jotenkin ymmärtää yhtä huonetovereistani, joka vetelee sikeitä pian lounaan jälkeen. Mies nostaa jalat pöydälle, nojaa taakse ja alkaa kuorsata. Taisi herralla olla rankka viikonloppu, kun tänään torkkui jo aamupäivällä. Ei tulisi kuuloonkaan suomalaisella työpaikalla...

Glögiä viinitilalla ja muita herkkuja

Eilisen reissun viimeisenä matkakohteena oli pieni viinitila Gaillacois'ssa, Château Bouscaillous. Ihana, charmantti viinitila, jossa omistajapariskunta esitteli tilaa ja viininvalmistusta ja opasti viininmaisteluun. Nyt sitten osaan maistella viiniä oikeaoppisesti. ;)

Tila kuuluu ns. itsenäisiin viinintuottajiin, mikä tarkoittaa sitä, että tilalla viljellään viinirypäleet, korjataan sato, valmistetaan viini, varastoidaan se sekä myydään joko suoraan tilalta tai jälleenmyyjien kautta. Tällainen viinikellari kelpaisi minullekin:

Tarjolla oli valkoviiniä (Perlé), punaviiniä ja vin doux:ia, jolle en tiedä suomenkielistä vastinetta. Vin doux on hyvin makeaa valkoviiniä, joka maistuu lähinnä likööriltä. Siinä onkin enemmän prosentteja kuin normi viineissä, mutta makeutensa vuoksi ei ollut ihan mun lemppari. Punaviinikin oli ihan ok, aika mietoa, mutta toimisi varmasti esimerkiksi kanaruokien kanssa. Valkoviini sen sijaan oli juuri mun makuun, kuivaa ja sopii vähärasvaisen kalan kanssa loistavasti. Ostinkin sitä pari pulloa. Mikäs on ostaessa, jos pullo maksaa 4,90€ ja voi olla varma, että tuotto menee viljelijälle itselleen eikä välikäsille. Katsotaan säilyykö sitä ollenkaan koti-Suomeen tuotavaksi asti...

Mmm, herkkukori à la Bouscaillous:

Viininmaistiaisten viimeisenä, sokerina pohjalla, emäntä tarjosi erikoisuutta, jota ei kuulemma ihan joka porukalle tarjota. Emäntä kertoi sen sopivan erityisesti näin kylmällä säällä nautittavaksi. Emännän kuvaillessa "erikoisuutta" alkoi kuulostaa aika tutulta: lämmitetään viiniä, lisätään mausteita kuten kanelia, inkivääriä... Sehän on glögiä!

Maistuu se viinilasistakin!

Ensimmäinen reissu Toulousen ympäristöön

Huomasin pian tänne saapumiseni jälkeen labran ilmoitustaululla ilmoituksen erityisesti ulkomaisille opiskelijoille tarkoitetusta reissusta 29. päivä Toulousen lähiseuduille. Sinne! Koko päivän reissulle kertyi hintaa 25€, mihin ei sisältyneet ruuat mutta muu ohjelma kyllä. Ei paha.

Eilen aamulla kahdeksan aikaan sitten lähdettiin, bussilastillinen pääasiassa ulkomaisia opiskelijoita kohti Albia ja Cordes-sur-Cieliä. Ilma oli harmaa ja sateinen, muttei se estänyt nauttimasta matkasta. Innoissani katselin bussin ikkunasta sateisen harmaata ranskalaista maaseutua, kaunista kumpuilevaa maastoa viinitarhoineen. :)

Albi on noin 50 000 asukkaan kaupunki 75 kilometriä Toulousesta koilliseen. Kaupungissa sijaitsee todella massiivinen Pyhän Cécilen katedraali:

En tiedä antaako tuo kuva oikeutta kirkon mahtavuudelle, mutta sitä voi yrittää suhteuttaa kuvassa näkyvään ihmiseen. Katedraalia alettiin rakentaa vuonna 1282 ja se saatiin valmiiksi pari sataa vuotta myöhemmin. Se on suurin tiilestä rakennettu katedraali, jonka ulkomitat on aika rehvakkaat: 114 metriä pitkä, 35 m leveä ja 40 m korkea, ja seinät 2,5 metriä paksut. Ulkopuolelta rakennus on hyvin vaatimattomasti koristeltu, paitsi jälkikäteen rakennettu pääovi, edellisessä kuvassa vasemmalla:


Tuo pieni torni katedraalin pääoven vieressä on vankila, jonka kokoa voi suhteuttaa kuvissa itse katedraalin kokoon. Mihin sitä isoa vankilaa tarvitaan, kun on tarpeeksi suuri kirkko, vai?

Jos Pyhän Cécilen katedraali on ulkoapäin hyvin koruton, vaikkakin valtavan kokoinen, on se sisältä uskomattoman koristeellinen. Jokainen neliösentti on huolellisesti koristeltu. Opas kertoi, että jotkut kirkkoon ensimmäistä kertaa sisään astuessaan katsovat vähän aikaa ympärilleen ja lähtevät äkkiä ahdistuneina pois, koska kokevat sen olevan liian koristeellinen. Ymmärrän reaktion. Kuvat eivät anna oikeutta ja täytyy sanoa, että paikka teki vaikutuksen paatuneeseen ateistiinkin. Kerrassaan upeaa taidetta. Ja mitä laatua! Teoksia ei ole puhdistettu eikä restauroitu lainkaan, lukuunottamatta muutamaa lasimaalausta. Patsaita on äkkilaskemalta noin ziljoona, jotka kaikki ovat erilaisia, ja maalauksia ja kalkkikivestä kaiverrettua "pitsiä" on metritolkulla.



Pyhä Cécile on musiikin suojelupyhimys. Katedraalista löytyykin 16 metriset urut!

Katedraalin takaa aukeaa kaunis näkymä Tarn-joen yli.

Joen ja katedraalin välissä on myös ihan näppärä puutarha:


Albissa on myös Henri de Toulouse-Lautrecin museo, kätevästi katedraalin vieressä. Siellä olisi voinut viettää vaikka koko päivän, varsinkin kun opas, amerikkalainen taidehistorian opettaja, joka on asunut Ranskassa 15-vuotta, kertoi mielenkiintoisia tarinoita taiteilijan töistä ja elämästä. Museossa ei saanut kuvata, joten kuvamateriaalia sieltä ei ole. Mielenkiintoinen taiteilija Toulouse-Lautrec kyllä on.

Albista suunnattiin 25 km luoteeseen kaupunkiin nimeltään Cordes-sur-Ciel. Matkalla bussin ikkunaan alkoi lätkähdellä jatkuvan sateen sijaan tiskirätin kokoisia räntä "hiutaleita", mutta eteenpäin mentiin. Kiivettiin vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee korkean mäen päällä. Paikka on kesäaikaan turistisumppu, mutta tällä kelillä sekaan mahtui... Näkymiä huipulta:



Tällaisia reissuja järjestetään noin kuukausittain aiheena aina jokin Toulousen lähiseutu. Seuraavaa reissua odotellessa!

Havaintoja, osa 2

Pariinkin kertaan olen täällä päässyt todistamaan bussikuskien kohteliaisuutta vai hyväksi palveluksiko sitä pitäisi kutsua. Suomessahan bussikuskit jäävät harvemmin odottelemaan mattimyöhäsiä pysäkille juoksijoita, Tampereella varsinkaan, Helsingin suunnalla joskus. Täällä se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Eikä tarvitse olla kovinkaan lähellä pysäkkiä, mutta jos alkaa juosta ja muutenkin näyttää siltä, että haluaisi bussin kyytiin, niin bussi pysähtyy varmasti. Ja pysähtyy vaikka keskelle liikenneympyrää odottamaan, ettei tarvitsisi juosta pysäkille asti.

Liittyyköhän tämä jotenkin siihen, että kun toimii itse ystävällisesti, saa ystävällisempää palvelua? Täällä nimittäin kaikki sanovat päivää bussikuskille ja toivottavat kiitos ja näkemiin, kun hyppäävät pois bussista.

Jääkaappi

Tässä tilaihmeessä, jossa asun, ei ole jääkaappia saati keittiötä. Mutta ei huolta! Ulkona on niin pirun kylmä ja asuntola rakennettu taatulla ranskalaisella tyylillä, että mullapa onkin nyt väliaikainen jääkaappi ikkunasyvennyksessä:

Lämpötila pysyy verhon takana ihanteellisessa +4-+6 asteessa, että voin laajentaa iltapalavalikoimaa vaikka jogurtteihin. Valkoviininkin saa kivasti kylmäksi. ;) Ostin ensimmäiset 2 pulloa viiniä ja joinkin jo toisen. :P Pullot ei ole tosin hinnalla eikä koolla pilattuja: 25 cl / reilun euron.

Mekko à la fifties

Tällainen mekko löytyi sieltä tatuointimessuilta. Oli vähän haastetta kuvata itseään ilman isoa peiliä, mutta onnistui se ajastimella jotenkin.

Pitikö lähteä näin kauas, että löytää täydellisen mekon? Kangas on juuri sellainen kuin halusinkin. Luuuuv the skulls! =) Kyllä, kuosissa on pääkalloja, kun tarkemmin katsoo.

A-puu-va

Työkaverit ei taida tajua sitä, että vaikka ymmärrän ranskaa, en ymmärrä nopeasti puhuttua puhekieltä. Pitäisi hommata vaikka t-paita, jossa lukee ranskaksi, että "Puhu minulle ranskaa hitaasti, kiitos". Tai kiitoksen tilalle "perkele" suomeksi, jos vaikka tehoaisi paremmin.

Keskimäärin paikallisten englanninkielen taito on - noh, miten sen nyt kauniisti ilmaisisi - vaatimaton. Uskomatonta, että kaupan kassat tai respan työntekijät saati sitten ihmiset, jotka ovat ammatiltaan tutkijoita ja koulutettuja ihmisiä, eivät puhu englantia juuri nimeksikään. Luulin, että tutkijan homma olisi kansainvälistä, muttei se taida sitä olla ihan joka maassa.

Ranskankielellä saa asiat sujumaan paremmin ja helpommin, vaikkei kielitaito olisikaan täydellinen. Keskustelukielen vaihtaminen englanniksi on yhtä tyhjän kanssa, jos meinaa jotain ymmärtää ja saada toisen ymmärtämään.

Huoh, kyllä se tästä...

Kävelyreitti keskustassa

Ostin viime viikonloppuna kirjan, joka kuvailee useampia kävely- tai pyöräilyreittejä Toulousen keskustassa ja sen liepeillä. Tänään oli suunnitellut kiertäväni yhtä näistä reiteistä, mutta se jäi vähän tyngäksi. Oli niin pirun hyytävä tuuli ja kylmä. Juu, tiedetään että nollan keli on eri juttu kuin -25, mutta kylmä täällä silti oli! Muuten olisin tarjennutkin, kiitos villapaidan ja nahkatakin, mutta naama meinasi jäätyä.

Kaunis kaupunki, vaikka ilma olikin vähän harmaa. Tässä kohmeisin sormin otettuja kuvia:





Suihkulähteen enkelillä oli siivet jäässä:

Ja minä kun luulin päässeeni johonkin lämpimään!

Ranska - kulinaristien maa

Kovin kattavasti en ole ehtinyt vielä tutustua ranskalaiseen ruokakulttuuriin, mutta joitain kokemuksia jo on.

Työpäivinä olen käynyt yliopiston ravintoloissa syömässä yleensä työkaverien kanssa. Ruoka on keskimäärin parempaa kuin Suomessa niissä yliopistojen ravointoloissa, joissa olen käynyt. Ateriaan kuuluu täällä alku-, pää- ja jälkiruoka. Alku- ja jälkiruokia on koottu valmiiksi annoslautasille, mutta löytyy myös itse otettavat vaihtoehdot salaattipöydästä ja jälkiruokabuffet. Hedelmäsalaattia suklaakastikkeella, mm... Pääruokina on ollut ilahduttavan usein kalaa, eikä mitään ihan pientä kimpaletta vaan kunnon pala tai kokonainen kala. Eikä nyt puhuta mistään silakan kokoisesta fisusta. Olen tähän mennessä syönyt jo ties mitä kaloja, nimistä kun ei aina ota selvää. Pääasia, että on hyvää. Ja hyviä ovat vihanneksetkin. En tiedä missä liemessä vihanneksia on keitetty tai millä ne on maustettu, mutta ovat tosi hyviä.

Toisin kuin kuvittelin, ranskalaiset kolleegani lähtevät syömään aika aikaisin, jo puoli 12 aikaan, syövät ihan yhtä nopeasti kuin suomalaiset, eikä lounaalla juoda viiniä. Ennakkokäsitykseni oli sellainen, että lounas on ehkä klo 13, kestää ainakin tunnin, ja että siellä nautitaan viinistä ja keskustelusta. Rupattelua kyllä riittääkin. Puhuvat vaan keskenään välillä niin nopeasti ja toistensa päälle, ettei siitä meikäläinen saa selvää.

Viininjuonti on kuulemma vähentynyt Ranskassa viime aikoina. Jännä juttu, että täälläkin opastetaan vähentämään viinin juontia. Olen Suomessa saanut sen käsityksen, että lasi-pari viiniä ruuan kanssa olisi jopa terveellistä, ja ranskalaista tai yleensä eteläeurooppalaista viinikulttuuria ihannoidaan. Vai onko se vain yritys saada suomalaiset vähentämään alkoholinkulutustaan edes siihen annokseen pariin kerralla täyskiellon ollessa utopiaa?

Työkaverien mukaan tyypillinen ranskalainen päivällinen onkin sitten ihan muuta kuin pikainen tankkaus lounasaikaan. Silloin juodaan ja syödään tuntitolkulla ja ruoka on maukasta. Paikalliset eivät pahemmin kehu työpaikkaravintolan murkinoita, vaikka ne mun mielestä on hyvinkin maistuvia. Päivälliskutsua odotellessa...

Ruuansulatus selvästi tykkää ruokailurytmistä täällä. Ei tule syötyä juuri välipaloja, vaan aamupala, lounas ja päivällinen. Lounas on päivän pääateria, koska illalla ei asuntolan ravintola ole auki ja kampukselle en viitsi kävellä. Eikä se ole pimeällä suositeltavaakaan. No, ratkaisuna on omat eväät asuntolaan. Supermarkettien ruokapuolelta löytyy kaikenlaista huoneenlämmössä säilyvää. Luomuvalikoima on hyvä ja edullinen verrattuna Suomen hintoihin, ja hedelmät on mehukkaita ja kypsiä.

Viikonlopun ravintolavisiiteistä blogaan joskus myöhemmin. Viimeistään sitten, kun olen maistanut ne sammakonkoivet ja nautin haisujuustoista. :)

Kyllä täällä varmaan kohta menee hermot, kun kaikki toimii, ruoka on hyvää ja kohtuu edullista, ilma on lämmin, aurinko paistaa, ja ihmiset ystävällisiä. Vai oliko tämä sitä suomalaista pessimismiä? =D

Havaintoja, osa 1

Aloitetaan sarja sekalaisista havainnoista. Ounastelen, että näitä tulee matkan varrella lisää.

Tervehtiminen:
Yliopiston laboratoriossa ja asuntolassa tervehditään aina, kun tavataan tai vaikka vain ohitetaan toisensa käytävässä, riippumatta siitä, tunnetaanko entuudestaan. Bonjouria ja salutia olen saanut hokea jo kyllästymiseen asti.

Aurinkolasit:
En ole nähnyt yhdenkään paikallisen käyttävän aurinkolaseja. Minun oli pakko ostaa arskat, kun en enää kestä häikäistymistä. Pohjoisen asukki, näköjään.

Lentokoneet:
Koska lentokoneteollisuus on iso työllistäjä Toulousessa, taivaalla näkyy tämän tästä tosi isoja ja omituisia tirppoja. Sääli, ettei niiden kuvaaminen ei ole toistaiseksi oikein onnistunut. Parina päivänä on näkynyt ja kuulunut vähän tämännäköinen kone. En tiedä, onko tuo juuri se. Epäilen, koska se kuulostaa koeajolla olevalta mallilta kovan pörinänsä kanssa.

Moottoripyörät:
Pyöriä on paljon. Päivittäin näkyy useita pyöriä aina Vespoista HD:hin. Hyvähän täällä on, kun voi ympäri vuoden ajella. Haluaakohan täältä tulla ollenkaan pois...?

Messut

Kävin sunnuntaina tatuointi-messuilla, jotka olivat sopivasti bussimatkan päässä, Labègessa. Siellä oli kaikenlaista tatuointi-, rock- ja fifties-skeneen liittyvää kojua. Olin ilmeisesti aikasin liikkeellä, koska sekä ravintolassa, jossa kävin ennen messuille menoa (Tommy's diner, vastaa American Dineria) että itse messuhalliin ei ollut jonoa, kun menin, mutta kauheat jonot kun lähdin. Aikainen lintu ja niin edelleen.


Tuli kotoisa olo, kun huomasi, että samanlaista porukkaa on Ranskassakin. Löysinkin sieltä - yllätys, yllätys - sopivan mekon. Laitan siitä kuvaa kunhan saan aikaiseksi. Mulla on tätä menoa kontillinen tavaraa tulossa takaisinpäin Suomeen. Näitä ranskalaistyyppisesti hyvin niukkoja bikineitä en kuitenkaan ostanut, siltikään vaikka ne eivät paljoa tilaa veisi matkatavaroissa...

Kaupungilla

Tänään hyppäsin aamupalan jälkeen bussiin, sitten metroon, määränpäänä kaupungin keskusta. Ilma oli sumuisen surkea, kuten on ollut muutamana aamuna, mutta kirkastui puolenpäivän aikaan, kuten kuvista näkyy.



Kaupungintalon edessä oli ilmeisesti tulossa jotain tapahtumaa, kun vaihtoehtoväen näköiset kaverit kanniskelivat pitkiä, bambukepin näköisiä putkia. En jäänyt sen enempää seuraamaan.


Reittini kulki neljän paskiaisen kadun kautta. :D


Kävin myös Decathlon-nimisessä urheiluvälinekaupassa. Ai että sieltä löytyi ihan mitä vaan edullisesti: nyrkkeilyhanskoja, juoksuvaatteita, kenkiä, painoja jne. Ja mitkä valikoimat! Teknisiä juoksuvaatteita ostin useampia, kun vaikuttivat hyvälaatuisilta ja hinnat vaihteli 5-10 euron (!) paikkeilla per tuote. Eivät olleet mitään merkkituotteita mutten minä kalliin merkin avulla yhtään sen kovempaa juokse. Hyvän tuntuisia ja näköisiä olivat nämä edullisemmatkin.

Mikä ihme siinä on, että Suomessa on välillä hankala löytää kivan näköisiä ja sopivan mallisia vaatteita tai kenkiä, mutta Toulousessa ei ole minkäänlaista ongelmaa? Ahterini on ainakin ranskalaista mallia, ja niin on näköjään jalatkin. Ja on vielä alennusmyyntiaika! Vai onko syynä se, että ranskalaiset ovat jo ostaneet ne heille sopivat tuotteet ja jäljellä on vain mulle sopivat... Kengät on oikean mallisia, eivätkä mitään ihme viutiloita, jotka puristavat jokapuolelta eivätkä pysy jalassa. Oli ihan pakko ostaa näin nätit nahkakengät, jotka tuntuvat lähinnä aamutossuilta jalassa:


Tätä menoa en uskalla kohta lähteä luottokortin kanssa ollenkaan kiertelemään kaupungilla...

PS. No nyt niitä silmäniskuja alkaa tulla... Keep it cool, keep it cool!

Vaihtelevaa säätä

Tänään aamulla näytti tältä:


(Huomaa hauskat pisarat salamalla otetussa kuvassa. Piskot on sumua, ei sadetta.)



Mun lounasaikaan, mikä on ranskalaisittain aika aikasin, sumu oli jo vähän hälvennyt:



Ja iltapäivällä paistoikin jo aurinko, ja lähdin ulkoiluttamaan juoksulenkkareita.



Lenkistä tuli vähän pitempi kuin olin suunnitellut, koska täällä on paljon aidoin ja portein rajattuja tontteja vieri vieressä eikä sisään pääse kuin näyttämällä kulkukorttia, mitä mulla ei luonnollisestikaan ole. Kulku on sallittu vain työntekijöille. Yksi tällainen iso tonttialue on juuri mun majapaikan vieressä ja olisi niin kätevä oikaista sen läpi. Vartijakundi oli asiasta kuitenkin erimieltä...

Ihan samanlaista(?)

Tämän päivän huomio on ollut rutiini: hommat alkaa rutinoitumaan (tylsistymään) ja aika samanlaisia ne on kuin Suomessa. Onhan kaupungissa vielä paljon nähtävää, mutta alkuhässäkkä on selkeästi laantunut.

Se, mitä täällä kaipaa, on ystävät. Tiedän, että ystävystyminen vie aikaa eivätkä ranskalaiset sisäänpäinkääntyneitä ole, mutta ärsyttää kun ei voi vain soittaa ja mennä tapaamaan.

Tänään pyörin töiden jälkeen ostoskeskuksessa kaupungin laidalla. Saldona vaatteita ja ruokaa. Jostain kumman syystä Toulousen vaatekaupoista löytyy mulle sopivia vaatteita vaikka kuinka, ja on vielä alennusmyynnit!

Viikonlopulle suunnittelen juoksulenkkiä ja visiittiä yksille messuille...

Työmatkalta

Työmatkan varrelta löytyy Unescon kulttuuriperintökohde. Ei ihan huonot lenkkimaisemat...

Perillä ja asetuttu

Perillä ollaan jo toista päivää. Lyhyesti kahden päivän saldo: ruoka on hyvää, ravintolat on auki outoihin aikoihin, mitään ei löydä ilman karttaa, sisätiloissa on kylmä, työ vaikuttaa super-hyper-über-mielenkiintoiselta, ja paikalliset puhuu nopeasti. Puheesta kuitenkin ymmärrän kohtalaisesti mutta oma puheentuottaminen on vähän hakusessa tai hitaalla.

Tänään otin puolikkaan rokulipäivän töistä ja kiertelin kaupungilla ostamassa kaikkea tylsää ja tarpeellista: juoksukengät, pyykinpesuainetta, shampoota, sateenvarjo ym. Varsinainen sightseeing jää varmaankin viikonloppuun, koska tänään loikotti vettä. Kuvia laitan heti kun saan Bloggerin tajuamaan jpg-kuvat, joita sen pitäisi hyväksyä.