Kesäseminaari à la LAPLACE

Täällä kärvistellään flunssan kourissa. Ei ole pahasti tauti päässyt iskemään (kiitos kuuman teen, hedelmien ja valkosipulin suurkulutuksen) mutta kurkku ollut muutaman päivän käheä eikä olossa ole kauheasti kehumista. Onneksi ei ole helteitä, niin ei olo ihan surkea ole. Helteellä tuntuu flunssa vieläkin pahemmalle, lieneekö psykologinen vaikutus vai mikä.

Tällä viikolla olin 2 päivän kesäseminaarissa Alényassa, lähellä Välimerta ja Pyreneitä. Pyreneet ja Välimeri tuli nähtyä bussin ikkunasta mutta itse kohde ei ollut varustettu meri- eikä vuoristonäköalalla. Tekemistä seminaareineen, aperitiiveineen, syömisineen, leikkimieliseine suunnistuksineen ja muine aktiviteetteineen oli tarpeeksi, joten en viitsinyt lähteä merenrantaa ihastelemaan.

Kaikki kohteen järjestelyt eivät menneet ihan putkeen ja aikataulut pettivät niin järjestäjien kuin osallistujien puolesta, mutta se nyt taitaa olla normaalia tällä puolen Eurooppaa.

Karaokeakin tuli laulettua, ja tanssittua macarenaa. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Seuraavaa kertaa varten voisi etsiä jonkun ranskalaisen ikivihreän klassikon, joka on käännetty myös suomeksi. Pääsisin riemastuttamaan kollegojani suomenkielisellä laululla, sikäli kun muistaisin sanat. Ja tämä ehdotus tuli työkavereilta. Alkavat selvästi lämmetä Suomelle. :D Muutenkin olen huomannut enenevää kiinnostusta Suomea ja yleisesti Pohjoismaita kohtaan. Yhden työkaverin vaimo on ollut Uppsalassa opiskelemassa, toisen tytär KTH:ssa Tukholmassa, kolmas on menossa kesällä Tukholmaan ja saaristoon ”vilvoittelemaan” (Ranskassa on heinäkuussa liian kuuma jopa ranskalaisten mielestä), ja neljäs suunnittelee tyttöystävänsä kanssa reppureissaamista tai vaellusreissua Lappiin.

Mutta palatakseni Alényan kesäseminaariin, kuvien kera:


Uima-altaalla kelpasi lekotella.



Palmun katveessa.


Tässä aprikoosipuu. Olen aavistuksen kateellinen tälle ilmastolle, kun voisi itse kasvattaa omat kiivit, aprikoosit jne.


Ruokailu oli aikamoinen elämys. Hetken miettimisen jälkeen kokeilin mm. ostereita. Kollega mättäsi niitä lautaselleen siihen malliin, että päättelin, ettei ne ihan hirveitä voi olla. Tosin se sama kollega mättää juustoja joka lounaalla niin, että Stockan herkun juusto-osastokin olisi kateellinen. Mutta kerrankos sitä kokeilee, kun toinen opastaa, miten niitä kuuluu syödä. Ja juu, tuli testattua, onko osteri elävä. Olipahan tuoretta! Osteri kannattaa veitsellä irrottaa kuoresta, jotta se on helppo kipata suuhun, ja samalla tulee tökittyä sitä ja testattua, liikkuuko se. Liikkui se. Yööks! Kunnon turaus sitruunamehua päälle ja ääntä kohti.

Tässä se vielä hymyilee. Ei kauaa…



Rohkeana pureskelinkin sitä, maistelin oikein, ennen kuin nielaisin. Ehkä helpompi olisi ollut nielaista suoraan, mutta entä jos se luikertelee ruokatorvessa?!? No, alas meni ja pysyi. Toistakin harkitsin, mutta jätinpä sikseen. Tarjolla kun oli vielä merietanoita (meressä eläviä kotiloita, bulot) ja perinteistä belgialaista herkkua eli moules frites (sinisimpukoita ja ranskalaisia perunoita). Mereneläviä tuli nautittua niin, että napa ruskaa!


Karaokelaulannasta ei ole todistusaineistoa, en ainakaan tunnusta! (Enkä lataa niitä tänne, vaikka joku toivoisi. Hei jotain sensuuria sentään…)