Olkoonkin, että perustin blogin tutkijavaihdon ajalle pitääkseni yhteyttä perheen ja ystävien kanssa, päätin nyt kirjoittaa vähän erilaisia tuntemuksia, kuin vain reissumerkintöjä tai kauniita maisemia. Lukekoon kuka lukee. Blogimaailmassahan ei tarvitse kaikkea lukea, kommentoida tai uskoa. Niin, eipä toki kirjoittaakaan, mutta jotenkin tuntuu, että haluan tuoda asiaa julki. Oma blogi, omat ajatukset. Teksti rönsyilee, koska en ole lahjakas kirjoittaja, kunhan suollan ajatuksiani. Ja uskokaa, että pääni sisällä ajatukset rönsyilevät vielä enemmän. :)
Mulla on ollut aikaa ajatella Toulousessa. Ei sillä, että olisin yksinäinen ollut, mutta onhan täällä omaa aikaa eritavalla kuin Suomessa. Kavereitakin on ilmaantunut, mutta aikataulut menee välillä ristiin ja muutkin reissaa pitkin maailmaa kuin vain minä. Aikaa siis on ollut itselle ja omille ajatuksille. Ja ajatukset ovat selkeytyneet. Ja se on hyvä se.
No mitä olen sitten ajatellut? Itseäni. Itsekästä? No oma itse on aina lähinnä, eikö? Oman hyvinvoinnin merkitys on kasvanut, enkä nyt tarkoita vain liikuntaa ja ruokavaliota vaan kaikkea, myös sitä päänsisäistä elämää.
Ruokavaliosta on pitkälti häipyneet leivät, pullat, pasta, perunat ja muut ei-niin-hyvät hiilihydraatit. Matkustaessa on kyllä tullut syötyä vähän mitä sattuu, kun reissussa on vaikeampi päättää itse mitä syö. Ja se näkyy kyllä naamassa. Esimerkiksi Taiwanin reissun jälkeen naama hilseili ja rasvottui (yhtä aikaa!) ja mustapäitä ja näppylöitä pullahteli. Puhumattakaan vatsan turvotuksesta. Ei, en ole raskaana, vaikka vähäisestä viinin juomisesta joku voisi niin päätelläkin. Kai sitä nyt suomalaistyyliin pitäisi lotrata viinillä, kun se niin halpaa ja hyvää täällä on, muttei vain kiinnosta.
Suklaa kuuluu vielä herkutteluun, siitä en tunnu pääsevän eroon, mutten ota siitä stressiä. Jo Suomessa asuessani kokeilin raakasuklaata, jota (fanaattisemmat) ituhipit kehuvat maasta taivaisiin. Joillekin se varmaan toimii, mutta minulle se aiheutti unettomuutta, ahdistuneisuutta, hyperaktiivisuutta ja sellaisen ylivirittyneen olon. Raakasuklaa ei ole mun juttu, muu suklaa kyllä. Pähkinät, siemenet ja kuivatut hedelmät ovat ”hyvää” herkuttelua, ja usein ostan niitä luomukaupasta. Eipä ainakaan vielä luomun kalliimpi hinta näy tilipussissa huolestuttavasti.
Lihaakin syön (totta kai!), mutta paneroidut ja marinoidut ”lihat” jätän muille ja vetelen kunnon lihaa, kalaa ja kanaa. Ja luomumunia. Jänistäkin olisi tarjolla ihan normaaleissa ruokakaupoissa. Pitäisiköhän kokeilla?
Kaipaan itse kasvatettuja vihanneksia, juureksia ym., mutta se saa odottaa paluuta Suomeen. Mutta mikä enää kasvaa, jos sen kylvää heinäkuun alussa… Paitsi ehkä salaatit? Onneksi puutarhasta löytyy ”valmiina” marjapensaat, omenapuut, luumupuut ja raparperia sekä ehkä joitain talvesta selvinneitä yrttejä. Ihan ilman ei tarvitse olla. Niin, ja metsästä marjat, aah… Edullista ja terveellistä. Ja kuka sanoi, että terveellisesti syöminen maksaa paljon? Tarvitaan vain tahtoa, viitseliäisyyttä ja tietoa, miten kasvattaa ja mitä kasvattaa. Onneksi kotoa löytyy omasta takaa loistava tietopankki, joka on kokeillut niin maissit, kurkut kuin pinaatitkin, muistaa parhaan porkkanamerkin (juu, merkillä on väliä) ja neuvoo tuholaisten torjunnassa ja luomulannoituksessa (mm. tuhka ja kahvinporot).
Junamatkalla Pariisiin kuolasin ikkunasta puutarhoja ja kasvimaita. Viherpeukalo alkoi syyhytä. On ihan epäreilua, että täällä kasvukausi jatkuu lähes läpi vuoden. Tuoreita vihanneksia voi kasvattaa yli puolet vuodesta omalla tontillaan. Tai siis voisi, jos olisi se oma tontti… Paljonkohan näillä kuluu kasteluvettä kuumimpina kesäkuukausina? Ekologista?
Liikunta kuuluu myös omasta itsestäni huolehtimiseen. Hölkkä, pyöräily ja lihaskuntoliikkeet on helppoja toteuttaa paikassa kuin paikassa. Ja esimerkiksi hölkkälenkillä tulee myös tutustuttua maisemiin. Ei edes huomaa hölkkäävänsä katsoessaan upeaa vuoristomaisemaa Grenoblessa, Canal du midin rantoja Toulousessa saati Parc de Luxembourgissa Pariisissa. Rakas harrastukseni, kuntonyrkkeily, on jäänyt tauolle, kun en ole löytänyt sopivaa treenipaikkaa tai -aikaa. Toisaalta reissaan niin paljon, että viikottainen treeni ei aina onnistuisi. Jooga on myös jäänyt vähälle, mutta jotenkin tuntuu, että ne harvat kerrat, kun sitä on tehnyt, on tuntunut todella hyvältä, yhtä aikaa rauhoittavalta ja energisoivalta. Ja ei, en ole hurahtanut suuntaan enkä toiseen. Jalat pysyy tukevasti maassa, vaikkei niissä mutaisia kumisaappaita olisikaan.
Reissussa olen oppinut myös luottamaan ja arvostamaan itseäni enemmän. Eihän sitä kukaan muukaan tee, jos en itse. Itsetunnon parantuminen ja oman itsensä löytäminen taitaa liittyä ainakin osittain liikuntaharrastukseen. Ajatukset selkiytyy lenkillä. Olen ehtinyt miettiä elämää ja tulevaisuutta. Vielä en kuitenkaan tiedä, missä haluan tulevaisuudessa asua. Tänne lähtiessäni olin aivan ehdottoman varma, että palaan Suomeen ja asun siellä jatkossakin pysyvästi, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, etten enää ole niin varma. En tosin tiedä sitäkään, olisiko Ranska se maa tai Toulouse se kaupunki, jossa haluaisin tulevaisuudessa asua. Aika näyttää. Toulouseen kyllä palaan aika varmasti opintojen puolesta, ja se kuulostaa hyvältä.
Hyvinvointiin kuuluu myös toimiva parisuhde. Ja ei, ei ole ranskalaista vävyä tulossa Suomeen. Olen tykännyt olla sinkkuna, pitkästä aikaa, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa yksin ja ilman menneisyyden haamujen ahdistusta. Edellisistä suhteista olen oppinut jotain sekä itsestäni että miehistä. Alan vihdoin ja viimein uskoa, että vaikka olen elämässäni törmännyt ja vuosia viettänyt aivan uskomattoman paskiaisen kanssa (lyhyesti ja hyvin kauniisti ilmaistuna), se ei tarkoita sitä, että kaikki miehet olisivat sellaisia.
Luulen tietäväni, millaisen ihmisen kanssa voisin elää lopun elämäni, tai ainakin hyvin varmasti sen, millaista miestä en halua. En enää huoli puolivillaista parisuhdetta enkä ihan-kiva-tyyppejä. Se tuhlaa molempien aikaa eivätkä ihmiset muutu, jos joku muu sitä haluaa. Tosiasiat on hyväksyttävä ja tunnustettava. Ihan tavallinen mies riittää, mutta juntit, ahdasmieliset ja valehtelijat, kiitos ei. Arvostan itseäni sen verran paljon, että ihan mikä tahansa ei kelpaa, ja se kaiketi näkyy ulospäinkin. Muista, että oma perse on aina lähempänä kuin toisen, vai miten se meni…
Ei minulla olisi mitään ulkomaalaista poikaystävää vastaan, mutta olen sen verran realisti, ettei siitä tulisi mitään, ellei molemmilla todellakin kolahtaisi. Tähän mennessä ei ole riittävän kovaa kolinaa kuulunut (koputtaa puuta), joten sinkkuna tullaan takaisinkin päin. Olen jo aika viilipytty ranskalaismiesten flirtille, joten saattaa suomalaismiehillä olla työsarkaa... Flirttiä täällä nimittäin riittää, muttei se tarkoita mitään. Yleensä se jää tarjoilijan silmäniskuihin ravintolassa tai hymyihin ja kehuihin kadulla.
Tulipahan syvällisempää paatosta, mutta vaihteeksi tätäkin. Matkailu avartaa, sanotaan. Avartaa todellakin. Päänsisäistä elämää.
Ja loppuun päivän (h)ajatelma: Onko se optimismia vai pessimismiä, jos ajattelee puolillaan olevan lasin olevan puoliksi tyhjä? Sinnehän mahtuu vielä toiset puolet. Eli käännettynä: onko optimisti tyytyväinen siihen mitä on, vai on luottavainen sen suhteen, mitä voisi tulevaisuudessa olla?
maanantai 30. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Kierros Toulousessa
Osallistuin eilen opaskierrokselle Toulousessa. Maisemat ovat samoja, joita olen kolunnut jo tammi-helmikuussa, mutta näin kesällä on vaan niin paljon nätimpää. Lisäksi opas, Elyse, on ihan paras! Hänen tarinoitaan voisin kuunnella loputtomiin, kertoipa hän sitten Henri Toulouse-Lautrecin elämästä, keskiajan elämästä Carcassonnessa tai Toulousen historiasta. Hän on todellinen kävelevä Wikipedia, kuten kaverini kuvaili. Olisi pitänyt nauhoittaa koko 3 tunnin tarina, koska en millään voi muistaa kaikkea. Elyse kun kertoi niin historiallisia tosiasioita kuin legendojakin.
Toulouse on ollut olemassa noin 2000 vuotta. Siellä on ollut mm. tupakkatehtaita, ja Canal du Midin ansiosta siitä tuli merkittävä kauppapaikka. Garonne-joen varressa on ollut 16 vesimyllyä, jotka ensin jauhoivat viljaa jauhoiksi, ja myöhemmin rakennettiin vesivoimaloita.
Koska Garonne kulkee kaupungin halki, kuuluu Toulousen historiaan myös tulvat. Siltoja on rakennettu aina uudelleen ja uudelleen. Garonne jakoi kaupungin ns. parempaan puoleen, jossa rikkaat asuivat, ja köyhempään puoleen, jossa asumuksetkin olivat vaatimattomampia. Ensin rikkaampi puoli suojattiin muurein ja rakennelmin tulvien varalta, mutta köyhempää puolta ei. Useampaan kertaan suuri tulva vei mukanaan siltoja ja köyhän puolen rakennuksia. Sittemmin havahduttiin ja suojattiin köyhempikin puoli tulvalta.
Viimeisen ison tulvan veden korkeus oli noin 9 metriä joen normaalin korkeuden yläpuolella. Tästä löytyy myös plakaati talon seinästä, jonka puolivälissä on viiva, johon asti vettä oli tulvan aikaan. Antaa vähän käsitystä millainen on Garonnen voima. Sittemmin on yläjuoksulle tehty tulvaa hillitseviä järjestelmiä.
Pont Neuf, eli "uusi silta" on Toulousen vanhin silta, nimestään huolimatta. Rakennushetkellä se tietenkin oli uusi silta ja nimi jäi elämään. Sillan erikoisen rakenteen eli ylimääräisten aukkojen, leveyden ja tukevien perustuksien ansiosta silta on nököttänyt samalla paikalla vuosisatoja. Ne perinteisimmät turistikuvat Toulousesta taitavat olla vähän tätä tyyliä, eli Pont Neuf edestä, Pont Neuf takaa, Pont Neuf istuu, Pont Neuf makaa.
On Toulousessa muitakin kauniita siltoja, ne tosin ovat modernimpia. Tämä on Pont Saint Pierre, jos en nyt aivan väärin muista. Toulousessa kun on siltoja, kirkkoja, kauppakeskuksia, alueita jne., jotka on nimetty pyhimysten mukaan. Minulla menee aina onnellisesti sekaisin Pyhät Pierret, Georgesit ja Michelit.
Chateau d'eau, jossa on aikaisemmin ollut pumppuja veden pumppaamiseen, toimii nyttemmin taidegalleriana.
On kuukausi aikaa ottaa kaikki irti Toulousesta. Tällä kertaa. :)
Toulouse on ollut olemassa noin 2000 vuotta. Siellä on ollut mm. tupakkatehtaita, ja Canal du Midin ansiosta siitä tuli merkittävä kauppapaikka. Garonne-joen varressa on ollut 16 vesimyllyä, jotka ensin jauhoivat viljaa jauhoiksi, ja myöhemmin rakennettiin vesivoimaloita.
Koska Garonne kulkee kaupungin halki, kuuluu Toulousen historiaan myös tulvat. Siltoja on rakennettu aina uudelleen ja uudelleen. Garonne jakoi kaupungin ns. parempaan puoleen, jossa rikkaat asuivat, ja köyhempään puoleen, jossa asumuksetkin olivat vaatimattomampia. Ensin rikkaampi puoli suojattiin muurein ja rakennelmin tulvien varalta, mutta köyhempää puolta ei. Useampaan kertaan suuri tulva vei mukanaan siltoja ja köyhän puolen rakennuksia. Sittemmin havahduttiin ja suojattiin köyhempikin puoli tulvalta.
Viimeisen ison tulvan veden korkeus oli noin 9 metriä joen normaalin korkeuden yläpuolella. Tästä löytyy myös plakaati talon seinästä, jonka puolivälissä on viiva, johon asti vettä oli tulvan aikaan. Antaa vähän käsitystä millainen on Garonnen voima. Sittemmin on yläjuoksulle tehty tulvaa hillitseviä järjestelmiä.
Pont Neuf, eli "uusi silta" on Toulousen vanhin silta, nimestään huolimatta. Rakennushetkellä se tietenkin oli uusi silta ja nimi jäi elämään. Sillan erikoisen rakenteen eli ylimääräisten aukkojen, leveyden ja tukevien perustuksien ansiosta silta on nököttänyt samalla paikalla vuosisatoja. Ne perinteisimmät turistikuvat Toulousesta taitavat olla vähän tätä tyyliä, eli Pont Neuf edestä, Pont Neuf takaa, Pont Neuf istuu, Pont Neuf makaa.
On Toulousessa muitakin kauniita siltoja, ne tosin ovat modernimpia. Tämä on Pont Saint Pierre, jos en nyt aivan väärin muista. Toulousessa kun on siltoja, kirkkoja, kauppakeskuksia, alueita jne., jotka on nimetty pyhimysten mukaan. Minulla menee aina onnellisesti sekaisin Pyhät Pierret, Georgesit ja Michelit.
Chateau d'eau, jossa on aikaisemmin ollut pumppuja veden pumppaamiseen, toimii nyttemmin taidegalleriana.
On kuukausi aikaa ottaa kaikki irti Toulousesta. Tällä kertaa. :)
Äitienpäivä x 2
Koska Ranskassa Äitienpäivää (Fête des Mères) vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina, lähetän koti-Suomeen äidille ja mummulle toisen kerran bittikukkalähetyksen. Bonne fête des Mères!
lauantai 28. toukokuuta 2011
Matkaajan niksinurkka
Kun viettää 6 kuukautta ulkomailla vain rinkallinen omaisuutta mukanaan, oppii kaikenlaisia kikkoja jokapäiväsen elämän helpottamiseksi.
Ensin alkuun asumiseni oli todella askeettista. Asumispuitteina oli vain huone, jossa ei paljon siivottavaa ollut. Vessakin löytyi käytävästä. Siinä ei omaisuus paljoa kasvanut. Pyykinkuivausteline oli oikeastaan ainoa "hankinta" ja senkin löysin asuntolan käytävältä. Ei ole uudenkarhea eikä kaikkia kuivaustelineitä tallessa mutta asiansa ajaa, eikä tarvitse mitään naruvirityksiä kehitellä seinille.
Kun muutin yksiöön, jossa on keittonurkkaus ja jääkaappi muttei yhtään asioita tai mitään muutakaan varustetta, sain laittaa kekseliäisyyttä peliin. Mikä on minimimäärä tavaroita, joita tarvitsee jokapäiväisessä elämässä mutta joita ei muutaman kuukauden päästä mukaansa viitsi ottaa? Tässä minun listani:
(Jos ja/tai kun palaan joksikin aikaa ulkomaille asumaan, tämä toimii kauppalistanakin.)
1) Teräskattila. Teräskattila oli aika ehdoton ostos, ja onkin oikeastaan ainoa isompi ostos. Siinä onnistuu kananmunien ja teeveden keittäminen, vihannesten ja pihvien paistaminen (reippaasti voita!) ja muutenkin ruuan lämmittäminen. Niin kätevä kuin mikro olisikin, ei ole mitään järkeä hommata sitä muutaman kuukauden tarpeita ajatellen. Pihi, sanoisi joku, mutta minä sanon käytännöllinen.
2) Aterimet. Olen ottanut "pitkäaikaislainaan" (köh köh) yliopiston ruokalasta yhden kierroksen aterimia. Pääseepä niistä sitten kätevästi eroon, kun muistaa palauttaa. Vihannesveisti on ollut ehdottoman hyvä ostos ja toimii pihviveitsenäkin. Satuin löytämään vielä hyvin terävän ja muutenkin käteen sopivan. Eiköhän teräaseita saa kuljettaa ruumaan menevässä matkatavarassa?
3) Astiat. Montaa kippoa tai kuppia ei tarvitse ostaa. Kaupasta voi ostaa tiramisunsa lasipurkissa, jota voi jatkokäyttää juomalasina. Nämä ovat sen verran kivannäköisiä, että harkitsen jopa Suomeen tuomista. Tulee mieleen Iittalan Kartio-sarja.
4) Mausteet: suola ja pippuri. Mitä sitä muuta tarvitsee? Nämä ovat samasta lähteestä kuin aterimet, eli yliopiston ruokalasta. Käteviä annospusseja.
5) Tiskiaine. Fairy oli aika ehdoton hankinta, koska kuitenkin kokkaan ja astiat on ihan kiva tiskata. Koska kaupassa pienin purkki fairya oli puolilitraa, sillä tiskaa astian jos toisenkin. Ja lattiat. Ja vessanpöntön. Ja kylpyammeen. Ei tarvitse ostaa vessanpesuaineita, kun pönttö tuoksuu sitruunalle fairyllakin. :)
6) Tiskisieni, eli semmoinen tiskausväline, jossa toinen puoli on pehmeämpi, toinen karhunkielimäisempi. Kun tulee räyneiseksi, voi jatkokäyttää kylpyhuoneen putsauksessa. Tulee muuten puhdas lavuaari ja kylpyamme tällä ja fairyllä!
7) Pyykinpesuaine. Tätä ei oikein voi välttää.
8) Leivinpaperi. Toimii kattilan kantena, leikkuualustana, lautasen tapaisena ja paketointimateriaalinakin.
9) Kylmäpuristettu kookosrasva. Kasvovoide, jalkavoide ja paistorasva samassa purkissa.
Näitä monikäyttötavaroita on varmaan vielä lisääkin, muttei just nyt tule mieleen. Jumppa-alusta muuten näkee viimeiset hetkensä kun pakkaan matkatavaroita Suomeen. Pehmuste vailla vertaa.
Ensin alkuun asumiseni oli todella askeettista. Asumispuitteina oli vain huone, jossa ei paljon siivottavaa ollut. Vessakin löytyi käytävästä. Siinä ei omaisuus paljoa kasvanut. Pyykinkuivausteline oli oikeastaan ainoa "hankinta" ja senkin löysin asuntolan käytävältä. Ei ole uudenkarhea eikä kaikkia kuivaustelineitä tallessa mutta asiansa ajaa, eikä tarvitse mitään naruvirityksiä kehitellä seinille.
Kun muutin yksiöön, jossa on keittonurkkaus ja jääkaappi muttei yhtään asioita tai mitään muutakaan varustetta, sain laittaa kekseliäisyyttä peliin. Mikä on minimimäärä tavaroita, joita tarvitsee jokapäiväisessä elämässä mutta joita ei muutaman kuukauden päästä mukaansa viitsi ottaa? Tässä minun listani:
(Jos ja/tai kun palaan joksikin aikaa ulkomaille asumaan, tämä toimii kauppalistanakin.)
1) Teräskattila. Teräskattila oli aika ehdoton ostos, ja onkin oikeastaan ainoa isompi ostos. Siinä onnistuu kananmunien ja teeveden keittäminen, vihannesten ja pihvien paistaminen (reippaasti voita!) ja muutenkin ruuan lämmittäminen. Niin kätevä kuin mikro olisikin, ei ole mitään järkeä hommata sitä muutaman kuukauden tarpeita ajatellen. Pihi, sanoisi joku, mutta minä sanon käytännöllinen.
2) Aterimet. Olen ottanut "pitkäaikaislainaan" (köh köh) yliopiston ruokalasta yhden kierroksen aterimia. Pääseepä niistä sitten kätevästi eroon, kun muistaa palauttaa. Vihannesveisti on ollut ehdottoman hyvä ostos ja toimii pihviveitsenäkin. Satuin löytämään vielä hyvin terävän ja muutenkin käteen sopivan. Eiköhän teräaseita saa kuljettaa ruumaan menevässä matkatavarassa?
3) Astiat. Montaa kippoa tai kuppia ei tarvitse ostaa. Kaupasta voi ostaa tiramisunsa lasipurkissa, jota voi jatkokäyttää juomalasina. Nämä ovat sen verran kivannäköisiä, että harkitsen jopa Suomeen tuomista. Tulee mieleen Iittalan Kartio-sarja.
4) Mausteet: suola ja pippuri. Mitä sitä muuta tarvitsee? Nämä ovat samasta lähteestä kuin aterimet, eli yliopiston ruokalasta. Käteviä annospusseja.
5) Tiskiaine. Fairy oli aika ehdoton hankinta, koska kuitenkin kokkaan ja astiat on ihan kiva tiskata. Koska kaupassa pienin purkki fairya oli puolilitraa, sillä tiskaa astian jos toisenkin. Ja lattiat. Ja vessanpöntön. Ja kylpyammeen. Ei tarvitse ostaa vessanpesuaineita, kun pönttö tuoksuu sitruunalle fairyllakin. :)
6) Tiskisieni, eli semmoinen tiskausväline, jossa toinen puoli on pehmeämpi, toinen karhunkielimäisempi. Kun tulee räyneiseksi, voi jatkokäyttää kylpyhuoneen putsauksessa. Tulee muuten puhdas lavuaari ja kylpyamme tällä ja fairyllä!
7) Pyykinpesuaine. Tätä ei oikein voi välttää.
8) Leivinpaperi. Toimii kattilan kantena, leikkuualustana, lautasen tapaisena ja paketointimateriaalinakin.
9) Kylmäpuristettu kookosrasva. Kasvovoide, jalkavoide ja paistorasva samassa purkissa.
Näitä monikäyttötavaroita on varmaan vielä lisääkin, muttei just nyt tule mieleen. Jumppa-alusta muuten näkee viimeiset hetkensä kun pakkaan matkatavaroita Suomeen. Pehmuste vailla vertaa.
torstai 26. toukokuuta 2011
Rocamadour ja Gouffre de Padirac
Kun nyt on päästy Grenoble-postauksien sumasta eteenpäin (kiitos vaan edes joskus/jossain toimivalle netille), on aika valottaa viime lauantain reissua Rocamadouriin ja Gouffre de Padiraciin. Tässä kuvasaastetta. Komeeta on.
Näkymä Rocamadouriin. Rakennukset näyttävät kasvavan vuoreen kiinni, vai päinvastoin?
Vanhojen autojen kokoontuminen sattui olemaan samaan aikaan.
Ymmärtääkseni hautakammio:
Toinen kohde oli maanalainen luolasto nimeltään Gouffre de Padirac:
Itse luolassa ei saanut kuvata, joten se jäi vain verkkokalvoilleni muistoksi.
Lisää kuvia löytyy täältä.
PS. Juustoakin rohkenin maistamaan, Cabécou nimeltään, Rocamadour-juuston tyyppinen vuohenjuusto. Kerrankos sitä Ranskassa kokeilee. Sanotaan näin, ettei minusta juustojen ystävää ole tulossa, mutta eipä tullut ylös kun hörppäsi viiniä palanpainikkeeksi. Lähellä oli. ;) Oikeasti, kuka tuollaista syö?
Näkymä Rocamadouriin. Rakennukset näyttävät kasvavan vuoreen kiinni, vai päinvastoin?
Vanhojen autojen kokoontuminen sattui olemaan samaan aikaan.
Ymmärtääkseni hautakammio:
Toinen kohde oli maanalainen luolasto nimeltään Gouffre de Padirac:
Itse luolassa ei saanut kuvata, joten se jäi vain verkkokalvoilleni muistoksi.
Lisää kuvia löytyy täältä.
PS. Juustoakin rohkenin maistamaan, Cabécou nimeltään, Rocamadour-juuston tyyppinen vuohenjuusto. Kerrankos sitä Ranskassa kokeilee. Sanotaan näin, ettei minusta juustojen ystävää ole tulossa, mutta eipä tullut ylös kun hörppäsi viiniä palanpainikkeeksi. Lähellä oli. ;) Oikeasti, kuka tuollaista syö?
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Vähiin käy ennen kuin loppuu
Argh! 5 viikkoa enää!
Ai hitsiläinen kun ei MILLÄÄN haluaisi lähteä täältä pois, vaikka kuuma on kuin helvetin esikartanossa. Toisaalta haluaisin olla jo takaisin Suomessa. Tuskaista odottaa kaikkien tuttujen näkemistä, saunomista, leipäjuustoa ja sitä tuttua elämää. Ristiriitaiset on tuntemukset. Odotan kesäkuun viimeistä kuin kuuta nousevaa, mutta toisaalta en haluaisi sen tulevan vielä pitkään aikaan. Ehkä saan apua Islannin tuhkapilvestä, ken tietää... (Maalasinko nyt piruja seinälle?)
Kai se on ihan ymmärrettävää, että nyt kun on saanut täältä ystäviä ja tuntee paikat ja tavat, on haikeaa lähteä. Täytyy ottaa viimeisestä kuukaudesta kaikki mahdollinen irti. Luvassa on ainakin Pyreneet, Välimeren ranta ja Rio Loco-festarit Toulousessa, ehkä Milanokin.
Pahasti näyttää siltä, että haluan palata tänne ja saattaa olla mahdollistakin. Pistetään sormet ristiin, että opintojen eli työn tiimoilta paluu onnistuisi muutamaksi kuukaudeksi vaikkapa ensi vuonna.
Kai tämä on tavallista ulkomaanvaihdossa olleille, ettei oikein tiedä haluaisiko palata vai haluaisiko jäädä.
PS. Se patonki puuttuu vielä kainalosta, joten sen puoleen ei tarvitse jäädä. :D
Ai hitsiläinen kun ei MILLÄÄN haluaisi lähteä täältä pois, vaikka kuuma on kuin helvetin esikartanossa. Toisaalta haluaisin olla jo takaisin Suomessa. Tuskaista odottaa kaikkien tuttujen näkemistä, saunomista, leipäjuustoa ja sitä tuttua elämää. Ristiriitaiset on tuntemukset. Odotan kesäkuun viimeistä kuin kuuta nousevaa, mutta toisaalta en haluaisi sen tulevan vielä pitkään aikaan. Ehkä saan apua Islannin tuhkapilvestä, ken tietää... (Maalasinko nyt piruja seinälle?)
Kai se on ihan ymmärrettävää, että nyt kun on saanut täältä ystäviä ja tuntee paikat ja tavat, on haikeaa lähteä. Täytyy ottaa viimeisestä kuukaudesta kaikki mahdollinen irti. Luvassa on ainakin Pyreneet, Välimeren ranta ja Rio Loco-festarit Toulousessa, ehkä Milanokin.
Pahasti näyttää siltä, että haluan palata tänne ja saattaa olla mahdollistakin. Pistetään sormet ristiin, että opintojen eli työn tiimoilta paluu onnistuisi muutamaksi kuukaudeksi vaikkapa ensi vuonna.
Kai tämä on tavallista ulkomaanvaihdossa olleille, ettei oikein tiedä haluaisiko palata vai haluaisiko jäädä.
PS. Se patonki puuttuu vielä kainalosta, joten sen puoleen ei tarvitse jäädä. :D
Kuskusia algerialaisittain
Nyt voin sanoa syöneeni sitä OIKEAA kuskusia. Algerialainen ystäväni kutsui minut kuskusille sunnuntaina. Tässä on vähän sama juttu kuin joulupukissa: se oikea joulupukki asuu Suomessa Korvatunturilla, ainakin jos asiaa suomalaisilta kysyy. Ja kun kysyy algerialaiselta, että mistä saa aitoa kuskusia, niin tottakai Algeriasta!
Kyytipoikana lihaa, tomaattikastiketta, kasviksia ja kikherneitä. Hyvää! Ja salaisuus on oliiviöljy.
Ja tässä jälkiruokaherkkua, jossa ei hunajalla tai voilla säästellä. Nams!
Kyytipoikana lihaa, tomaattikastiketta, kasviksia ja kikherneitä. Hyvää! Ja salaisuus on oliiviöljy.
Ja tässä jälkiruokaherkkua, jossa ei hunajalla tai voilla säästellä. Nams!
tiistai 24. toukokuuta 2011
Ota löysin rantein, älä jännitä!
Jotain erilaista on työtavassani Ranskassa verrattuna Suomeen. Varsinkin Grenoblessa huomasin tämän, vaikka tein töitä enemmän ja intensiivisemmin kuin pitkään aikaan. Päivät olivat pitkiä mutta tuntuivat kuluvan hujauksessa ja työt eteni paljon. Olisiko pitkät lounaat ja kahvitauot, suomalaisittain myöhäiset töihin lähdöt vai mikä, mutta kovasta työnteosta huolimatta, ei stressitasot nousseet, hartiat jumittaneet tai päätä särkenyt vähääkään.
Ennen Ranskaan tuloa töissäkäynti oli enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Kyllä siitä ihan kohtalaisesti tykkäsin, mutten samaa tunteenpaloa tuntenut kuin täällä. Hartiat olivat kroonisesti jumissa ja pysyivät edes jossain kunnossa viikoittaisella kuntonyrkkeilyllä. Heti jos jäi viikko treeneistä väliin, tuntui se hartioissa.
Miten onnistuisin pitämään löysät ranteet Suomessakin? Pitäisiköhän kokeilla ranskalaismallista työpäivää sielläkin? Työkaverit voivat olla vähän ihmeissään, kun saavun töihin nippa nappa yhdeksältä, kahvittelen (ei kun teettelen) ainakin 20 minuuttia puoli 11, lähden vähintään tunnin lounaalle yhden aikoihin ja syön sen mieluusti ulkoilmassa. Kesällä tuo onnistuu Suomessakin, talvella vähän heikompaa… Kotiin lähden sitten vasta joskus viiden jälkeen, ehkä vasta kuuden jälkeen. Ehkä tuolla onnistuisi välttää pk-seudun ruuhkat?
Kroonista niskajumia ei ole näkynyt sitten tammikuun. Taisi jäädä lentokoneeseen. En voi sanoa onko työergonomia yhtään sen parempi, mutta tuskin. Toulousessa muutaman kuukauden jälkeen on pientä jumitusta havaittavissa mutta Grenoblessa ei sitten niin yhtään. Suomessa se oli kroonista. Ei mennyt viikkoa, kun ei hartiat olisi enemmän vähemmän jumissa. Taitaa olla psykologisempaa tuo hartioiden jumitus kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Ei stressiä, ei jumia. Tadaa!
Veikko Lavin viisauksin:
Ota löysin rantein, älä jännitä
Ota vastaan mitä tarjoo elämä
Eihän maailmassa suremalla mitään saa
Päivä päivältä vaan lähetyypi maa
Ota löysin rantein, älä jännitä
Ota vastaan elämä!
Ennen Ranskaan tuloa töissäkäynti oli enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Kyllä siitä ihan kohtalaisesti tykkäsin, mutten samaa tunteenpaloa tuntenut kuin täällä. Hartiat olivat kroonisesti jumissa ja pysyivät edes jossain kunnossa viikoittaisella kuntonyrkkeilyllä. Heti jos jäi viikko treeneistä väliin, tuntui se hartioissa.
Miten onnistuisin pitämään löysät ranteet Suomessakin? Pitäisiköhän kokeilla ranskalaismallista työpäivää sielläkin? Työkaverit voivat olla vähän ihmeissään, kun saavun töihin nippa nappa yhdeksältä, kahvittelen (ei kun teettelen) ainakin 20 minuuttia puoli 11, lähden vähintään tunnin lounaalle yhden aikoihin ja syön sen mieluusti ulkoilmassa. Kesällä tuo onnistuu Suomessakin, talvella vähän heikompaa… Kotiin lähden sitten vasta joskus viiden jälkeen, ehkä vasta kuuden jälkeen. Ehkä tuolla onnistuisi välttää pk-seudun ruuhkat?
Kroonista niskajumia ei ole näkynyt sitten tammikuun. Taisi jäädä lentokoneeseen. En voi sanoa onko työergonomia yhtään sen parempi, mutta tuskin. Toulousessa muutaman kuukauden jälkeen on pientä jumitusta havaittavissa mutta Grenoblessa ei sitten niin yhtään. Suomessa se oli kroonista. Ei mennyt viikkoa, kun ei hartiat olisi enemmän vähemmän jumissa. Taitaa olla psykologisempaa tuo hartioiden jumitus kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Ei stressiä, ei jumia. Tadaa!
Veikko Lavin viisauksin:
Ota löysin rantein, älä jännitä
Ota vastaan mitä tarjoo elämä
Eihän maailmassa suremalla mitään saa
Päivä päivältä vaan lähetyypi maa
Ota löysin rantein, älä jännitä
Ota vastaan elämä!
maanantai 23. toukokuuta 2011
Japanilainen Grenoblessa
Löysin Grenoblesta tähän mennessä parhaan japanilaisen ravintolan, Hokkaidon. Se on kuulemma Grenoblen paras, ja kieltämättä hyvää oli! Ensimmäinen kokemus japanilaisravintolassa Toulousessa oli ihan hirveää kuraa, vetistä ja mautonta riisiä, yök. Toinen kerta olikin jo vähän parempi muttei senkään nimeä kannata mainostaa, toisin kuin Hokkaidoa. Jos Grenoble osuu jonkun toisenkin matkaajan reitin varrelle ja sushihammasta kolottaa, Hokkaidoon mars!
Tarkenee
Puh, kun läski hikoo!
Kärv... Eipäs kun nautin Toulousen helteistä, mutta hei come on, yli +30 alkaa olla vähän liikaa. Ainakin mulle, toukokuussa ja päivätolkulla! Kiti kiti ja vali vali, hyvähän täällä on ollessa, kun Suomessa taitaa tällaiset kelit olla vain useimpien päiväunissa.
Olisikin ilmastointi töissä tai kämpillä niin en valittaisi yhtään. Kun on se sama helle sisällä, ei aivosolu kohtaa toista ja töiden teko on aika mahdotonta. Tässä helteessä kaivaisin mieluummin vaikka ojaa ulkona kuin koittaisin toimistolla raapustaa tieteellistä artikkelia ledien ympäristövaikutuksista. Onneksi kävin aamulenkillä, niin ettei ihan kaikki mene päin pers... mäntyä. Voi ehkä harkita niitä bikineitäkin kohta...
Ihmisen tuotekehitysvaihe on jäänyt kesken: Tarvitsisin vetoketjun omaan nahkaani.
Kärv... Eipäs kun nautin Toulousen helteistä, mutta hei come on, yli +30 alkaa olla vähän liikaa. Ainakin mulle, toukokuussa ja päivätolkulla! Kiti kiti ja vali vali, hyvähän täällä on ollessa, kun Suomessa taitaa tällaiset kelit olla vain useimpien päiväunissa.
Olisikin ilmastointi töissä tai kämpillä niin en valittaisi yhtään. Kun on se sama helle sisällä, ei aivosolu kohtaa toista ja töiden teko on aika mahdotonta. Tässä helteessä kaivaisin mieluummin vaikka ojaa ulkona kuin koittaisin toimistolla raapustaa tieteellistä artikkelia ledien ympäristövaikutuksista. Onneksi kävin aamulenkillä, niin ettei ihan kaikki mene päin pers... mäntyä. Voi ehkä harkita niitä bikineitäkin kohta...
Ihmisen tuotekehitysvaihe on jäänyt kesken: Tarvitsisin vetoketjun omaan nahkaani.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Malja
Nostan maljani Suomen jääkiekkojoukkueelle! Kisat tuli katsottua Grenoblessa hotellin aulassa, ja kun oli oikein jännää, unohdin ihan täysin missä olin ja tuuletin sen mukaisesti. SE olisi pitänyt saada videolle…
Varvasjumppaa
Helle hellii.
Kuvattu Grenoblen Paul Mistral-puistossa. Olisi kannattanut myös ladata blogiin Grenoblessa, jossa netti oli paljon nopeampi. Montakohan kertaa nettiongelmista pitäisi valittaa respaan, että jotain tapahtuisi, vai eikö tänne muka yksinkertaisesti SAA parempaa yhteyttä?
Kuvattu Grenoblen Paul Mistral-puistossa. Olisi kannattanut myös ladata blogiin Grenoblessa, jossa netti oli paljon nopeampi. Montakohan kertaa nettiongelmista pitäisi valittaa respaan, että jotain tapahtuisi, vai eikö tänne muka yksinkertaisesti SAA parempaa yhteyttä?
Mitä jäi käteen Grenoblesta?
Hip hei ja hurraa. Arvatenkin netti pykii ja pahasti Toulousessa. Raahauduin sunnuntaina labraan edes jotenkin toimivan netin ääreen, ja suunnittelen huomista valituspuhetta asuntolan respaan. En tiedä monesko kerta tämä on, olen jo seonnut laskuissani, kun aina joku lakkaa toimimasta: viemäri, lämmin vesi, netti, lamppu sulattaa valaisinta jne. (Ja ei, ei ollut minun kytkentöjäni.)
Ehdin kirjoittaa varastoon useammankin postauksen, mutta nyt niitä vasta pääsen lataamaan nettiin. Otetaanpas järjestyksessä…
Nyt ollaan takaisin Toulousessa. Kun hyppäsin junasta Toulousessa ja aloin kävellä keskustaan, tuntui taas kuin olisi tullut tavallaan kotiin. Reissaaminen on kivaa ja Grenoble on ihana kaupunki, mutta Toulousessa on jotain niin paljon tutumpaa. Jaa-a, miltähän tuntuu, kun tulen Suomeen…?
Koko Grenoblen reissu oli ihan menestys! En tiedä mistä alkaisin, kun kaikki oli niin kivaa.
Työt edistyi tosi hyvin ja sain tehtyä sen mitä sinne meninkin tekemään eli selvittämään LED-driverin materiaalilistan ja mallintamaan sen elinkaarianalyysiohjelmaan. Vähän ekstraakin tein, kun kerran jäi aikaa ja inspiraatiota riitti. Ei ole ollut tällaista draivia töissä sitten kuin viimeksi Karkkilassa!
Työpaikan ilmapiiri oli hurjan mukava. Ehkä sen teki se, että laboratorio on enemmänkin yritys kuin yliopiston alainen tutkimuslaitos. Oli ihan superkiva jutella kollegoiden kanssa, jotka ovat elinkaarianalyysin eksperttejä mutta elektroniikka ja valaistus on heille outoja alueita. Antoisaa molemmin puolin, luulen. Labrassa oli muuten tapana joka aamu puoli yhdentoista aikaan mennä kahville tai teelle ja tervehtiä kaikkia poskipusuin. Tai siis eihän ranskalainen poskipusu ole pusu poskelle vaan ns. ilmapusu samanaikaisesti kun posket koskettavat toisia. Ja siis näitä tehdään yksi kummallekin poskelle. Siinäpä sitten joka aamu muiskuttelet parisen kymmentä ihmistä. Nauratti, että mistä sitä muistaa onko jo tervehtinyt kaikkia vai jäikö joku välistä. Tuntuu, ettei paikallisetkaan aina ihan varmoja olleet. Toulousen labrassa ei ihan tällaista pusushow’ta ole, mutta kyllä sielläkin näitä tulee, varsinkin naisilta ja tutummilta miehiltäkin. Grenoblessa tuli kaikilta, paitsi osa miehistä kätteli keskenään, naisia pussattiin. Tottakai. :D
Ei olisi muuten hääviä olla auton omistaja Grenoblessa. Todistin omin silmin parin viikon aikana kolmeen kertaan grenoblelaista parkkeeraustyyliä eli sitä, kun kuski peruutti niin, että puskurit otti kiinni. Eikä siis siinä mitään, mutta kun nämä koittavat työntää puskuri vasten puskurissa toista autoa taaemmas, että oma auto mahtuisi parkkiin! Ilmankos en juuri iskemättömiä puskureita nähnytkään. Lehdessä osui silmiini autonmyynti-ilmoituksia eikä muutaman vuoden vanhasta alle 100tkm ajetusta hopasta montaa tonnia pyydetty. Voin vain arvata puskurien kuntoa… Auto ei ole sellainen pyhä peltilehmä kuin se on Suomessa, mutta osaltaan sitä selittää eri hintataso. Ei kun siis verotaso.
Viimeinen ilta Grenoblessa oli haikea. En voinut tuijottaa vuoria tarpeekseni, vaikka kuinka yritin. Illalla alkoi mustat pilvet lähestyä uhkaavasti, muttei itse ukkonen keskustaan asti päässyt. Yleensä kuvissa ukkospilvet kesyyntyy eivätkä näytä niin mustilta kuin oikeasti ovat. Näissä kuitenkin näkyy vähän jo tummuuttakin, joten voitte vain kuvitella, miltä ne oikeasti näyttivät!
Menin viimeisenä iltana uudestaan hotellin viereiseen ravintolaan. Juu, tiedetään, olen suklaakakkuholisti. :D Nyt otin kala-äyriäis-pastan ja valkoviiniä sekä jälkkäriksi tietenkin sen chocolat croquanten, ”rapsakan suklaakakun”. Juuri kun sain jälkiruuan pöytääni, katkesi sähköt koko korttelista. Ehkä koko Grenoblesta, en tiedä. Seuraavat asiakkaat saivatkin sitten tyytyä kylmiin annoksiin ja juotaviin. Eipä se heitä tuntunut haittaavan. Tarjoilija, se hyvin englantia puhuva (kotoisin Nebraskasta jenkeistä), kertoi, ettei koko 7 vuoden aikana, jonka hän on Ranskassa tai Grenoblessa asunut, ole tapahtunut mitään tällaista, ei ainakaan näin pitkää sähkökatkoa. Ha, kai sitä sähköverkko vähemmästäkin sekaisin menee, kun minä lähden pois, vai?
Oli vekkulia haparoida hämärässä hotellissa, jossa ainoana valonlähteenä oli hätäpoistumistievalot. Huoneen löysin mutta huoneessa olikin sitten jo melkein pilkkopimeää. Ulkoa tuli vähän valoa, ja onneksi oli vessassakin iso ikkuna… Rinkan pakkaaminen oli jokseenkin haasteellista pimeässä. Sähkökatkoa kesti noin tunnin kaikkinensa. Mitä opimme tästä? Pidä läppärin akku aina ladattuna.
Kettu kuittaa.
Ehdin kirjoittaa varastoon useammankin postauksen, mutta nyt niitä vasta pääsen lataamaan nettiin. Otetaanpas järjestyksessä…
Nyt ollaan takaisin Toulousessa. Kun hyppäsin junasta Toulousessa ja aloin kävellä keskustaan, tuntui taas kuin olisi tullut tavallaan kotiin. Reissaaminen on kivaa ja Grenoble on ihana kaupunki, mutta Toulousessa on jotain niin paljon tutumpaa. Jaa-a, miltähän tuntuu, kun tulen Suomeen…?
Koko Grenoblen reissu oli ihan menestys! En tiedä mistä alkaisin, kun kaikki oli niin kivaa.
Työt edistyi tosi hyvin ja sain tehtyä sen mitä sinne meninkin tekemään eli selvittämään LED-driverin materiaalilistan ja mallintamaan sen elinkaarianalyysiohjelmaan. Vähän ekstraakin tein, kun kerran jäi aikaa ja inspiraatiota riitti. Ei ole ollut tällaista draivia töissä sitten kuin viimeksi Karkkilassa!
Työpaikan ilmapiiri oli hurjan mukava. Ehkä sen teki se, että laboratorio on enemmänkin yritys kuin yliopiston alainen tutkimuslaitos. Oli ihan superkiva jutella kollegoiden kanssa, jotka ovat elinkaarianalyysin eksperttejä mutta elektroniikka ja valaistus on heille outoja alueita. Antoisaa molemmin puolin, luulen. Labrassa oli muuten tapana joka aamu puoli yhdentoista aikaan mennä kahville tai teelle ja tervehtiä kaikkia poskipusuin. Tai siis eihän ranskalainen poskipusu ole pusu poskelle vaan ns. ilmapusu samanaikaisesti kun posket koskettavat toisia. Ja siis näitä tehdään yksi kummallekin poskelle. Siinäpä sitten joka aamu muiskuttelet parisen kymmentä ihmistä. Nauratti, että mistä sitä muistaa onko jo tervehtinyt kaikkia vai jäikö joku välistä. Tuntuu, ettei paikallisetkaan aina ihan varmoja olleet. Toulousen labrassa ei ihan tällaista pusushow’ta ole, mutta kyllä sielläkin näitä tulee, varsinkin naisilta ja tutummilta miehiltäkin. Grenoblessa tuli kaikilta, paitsi osa miehistä kätteli keskenään, naisia pussattiin. Tottakai. :D
Ei olisi muuten hääviä olla auton omistaja Grenoblessa. Todistin omin silmin parin viikon aikana kolmeen kertaan grenoblelaista parkkeeraustyyliä eli sitä, kun kuski peruutti niin, että puskurit otti kiinni. Eikä siis siinä mitään, mutta kun nämä koittavat työntää puskuri vasten puskurissa toista autoa taaemmas, että oma auto mahtuisi parkkiin! Ilmankos en juuri iskemättömiä puskureita nähnytkään. Lehdessä osui silmiini autonmyynti-ilmoituksia eikä muutaman vuoden vanhasta alle 100tkm ajetusta hopasta montaa tonnia pyydetty. Voin vain arvata puskurien kuntoa… Auto ei ole sellainen pyhä peltilehmä kuin se on Suomessa, mutta osaltaan sitä selittää eri hintataso. Ei kun siis verotaso.
Viimeinen ilta Grenoblessa oli haikea. En voinut tuijottaa vuoria tarpeekseni, vaikka kuinka yritin. Illalla alkoi mustat pilvet lähestyä uhkaavasti, muttei itse ukkonen keskustaan asti päässyt. Yleensä kuvissa ukkospilvet kesyyntyy eivätkä näytä niin mustilta kuin oikeasti ovat. Näissä kuitenkin näkyy vähän jo tummuuttakin, joten voitte vain kuvitella, miltä ne oikeasti näyttivät!
Menin viimeisenä iltana uudestaan hotellin viereiseen ravintolaan. Juu, tiedetään, olen suklaakakkuholisti. :D Nyt otin kala-äyriäis-pastan ja valkoviiniä sekä jälkkäriksi tietenkin sen chocolat croquanten, ”rapsakan suklaakakun”. Juuri kun sain jälkiruuan pöytääni, katkesi sähköt koko korttelista. Ehkä koko Grenoblesta, en tiedä. Seuraavat asiakkaat saivatkin sitten tyytyä kylmiin annoksiin ja juotaviin. Eipä se heitä tuntunut haittaavan. Tarjoilija, se hyvin englantia puhuva (kotoisin Nebraskasta jenkeistä), kertoi, ettei koko 7 vuoden aikana, jonka hän on Ranskassa tai Grenoblessa asunut, ole tapahtunut mitään tällaista, ei ainakaan näin pitkää sähkökatkoa. Ha, kai sitä sähköverkko vähemmästäkin sekaisin menee, kun minä lähden pois, vai?
Oli vekkulia haparoida hämärässä hotellissa, jossa ainoana valonlähteenä oli hätäpoistumistievalot. Huoneen löysin mutta huoneessa olikin sitten jo melkein pilkkopimeää. Ulkoa tuli vähän valoa, ja onneksi oli vessassakin iso ikkuna… Rinkan pakkaaminen oli jokseenkin haasteellista pimeässä. Sähkökatkoa kesti noin tunnin kaikkinensa. Mitä opimme tästä? Pidä läppärin akku aina ladattuna.
Kettu kuittaa.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Grenoble, tu vas me manquer!
Enää yksi kokonainen päivä Grenoblessa, enkä millään haluaisi lähteä. En tiedä onko syynä työn edistyminen harppauksin, todella mukava ja kannustava työilmapiiri, ihana hotelli, kauniit maisemat, mahtavat lenkkimaastot vai uniikit putiikit keskustassa, mutten haluaisi lähteä. En vielä.
Sama ajatus on mielessäni kuin ensimmäiselläkin kerralla Grenoblessa: tahtoo tänne takaisin!
Sama ajatus on mielessäni kuin ensimmäiselläkin kerralla Grenoblessa: tahtoo tänne takaisin!
maanantai 16. toukokuuta 2011
Suomi-ikävää ja italialainen ravintola
Eilisestä matsista on selvitty, mutta suupielet vetävät ylöspäin kuin itsestään. On ihan mahtavaa olla suomalainen! Katselin netistä kuvia ja videota juhlinnasta. Mahtavan näköistä ja mikä määrä ihmisiä Kauppatorilla! Finlandia-hymni aiheutti herkistymistä niin, että olen tyytyväinen hotellihuoneessa toimivaan nettiin. Siinäpä olisin sitten katsonut ja porannut hotellin aulassa, jossa eilen kiljuin pelin tulosta.
Koska Leijonat pelasivat niin loistavasti, päätin hemmotella itseäni kunnon pihvillä aivan hotellin vieressä olevassa italialaisravintolassa. Niin siis tottakai ansaitsin tämän, niin hienosti kannustin. :D Ravintola on sama, jossa kävin jo ensimmäisellä Grenoblen matkalla ja jossa oli vaikeuksia löytää juustotonta annosta. Nyt tarjoilijana oli englantilainen nainen, jolle oli helppo selittää, etten halua juustoa, en tänään pastaakaan enkä pekonia. Tilaaminen sujui englanti-ranska-sekoituksella puolin ja toisin.
Pihvi oli ihan ok, mutta ei mitään verrattuna jälkiruokaan (chocolat crocant), joka vei kielen mennessään. Suussasulavaa wiener-nougat'a muistuttavaa maitosuklaata, geishasuklaan tyyppistä rapeaa suklaata (sitä sellaista rakeista) ja suklainen pohja. Tarjoiltiin kera vaniljakerman ja kermavaahdon. Annoksessa oli kaksi pientä kakunpalaa, mutta yhtään enempää en olisi tarvinnut. Ja se on paljon sanottu kaltaiseltani suklaaholistilta.
Voisin käydä tämän jälkiruuan nauttimassa toisenkin kerran. Torstai on viimeinen ilta Grenoblessa, joten ehkäpä silloin. Voi kun näitä makuja saisi Suomeen mukanaan.
Koska Leijonat pelasivat niin loistavasti, päätin hemmotella itseäni kunnon pihvillä aivan hotellin vieressä olevassa italialaisravintolassa. Niin siis tottakai ansaitsin tämän, niin hienosti kannustin. :D Ravintola on sama, jossa kävin jo ensimmäisellä Grenoblen matkalla ja jossa oli vaikeuksia löytää juustotonta annosta. Nyt tarjoilijana oli englantilainen nainen, jolle oli helppo selittää, etten halua juustoa, en tänään pastaakaan enkä pekonia. Tilaaminen sujui englanti-ranska-sekoituksella puolin ja toisin.
Pihvi oli ihan ok, mutta ei mitään verrattuna jälkiruokaan (chocolat crocant), joka vei kielen mennessään. Suussasulavaa wiener-nougat'a muistuttavaa maitosuklaata, geishasuklaan tyyppistä rapeaa suklaata (sitä sellaista rakeista) ja suklainen pohja. Tarjoiltiin kera vaniljakerman ja kermavaahdon. Annoksessa oli kaksi pientä kakunpalaa, mutta yhtään enempää en olisi tarvinnut. Ja se on paljon sanottu kaltaiseltani suklaaholistilta.
Voisin käydä tämän jälkiruuan nauttimassa toisenkin kerran. Torstai on viimeinen ilta Grenoblessa, joten ehkäpä silloin. Voi kun näitä makuja saisi Suomeen mukanaan.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Kimalainen
Erätauoilla ja kun Suomi-Ruotsi-peliä ei melkein uskalla katsoa, on kehitettävä jotain muuta aktiviteettia kuten blogin päivitystä. Mertaranta pauhaa kaiuttimista. Ja kyllä, olen hotellin aulassa, koska huoneen netti ei toimi.
Tällainen pörriäinen osui tähtäimeen lauantaina.
Kesä ja kärpäset!
Tällainen pörriäinen osui tähtäimeen lauantaina.
Kesä ja kärpäset!
Metallia Toulousessa
Jaha, tämä teksti olikin jäänyt julkaisematta. Laitoin tämän ajastuksella julkaistavaksi, mutta Bloggerin ongelmien takia ei sitten lähtenytkään. Yritetääs uudestaan...
Viimeisenä iltana ennen Grenobleen lähtöä kävin kuuntelemassa kolmea metallibändiä parin kilometrin päässä asunnoltani sijaitsevassa keikkapaikassa Le Bikinissä. Aivan mahtava Suomi-fiilis keikalla!
Samanlaisia mörköjä näkyi yleisössä olevan kuin Suomessakin: pitkiä tukkia, mustia vaatteita, korsetteja, bändipaitoja, army-housuja, mustia rajauksia silmissä ja huulissa. Sitä vastoin keikkakulttuuri vaikutti olevan jokseenkin erilaista kuin Suomessa. Täällä crowd surffaminen ja toisen olkapäillä istuminen oli sallittua, samoin mosh pitit (no on Suomessakin jossain) eikä vaatetukselle tai koristuksille ollut mitään rajoitteita. Siinäpä sitten saat kuikuilla keikkaa kun tuhannen päissään olevat (usein naisihmiset!) törmäilevät niittiasusteissaan. Ja nyt ei puhuta mistään puolen sentin tylppäpäisistä niittivöistä!
No, maassa maan tavalla, mutta jotenkin löytyy paremmin ymmärrystä Suomen ”säänneltyyn" hauskanpitoon. Toisaalta Suomessa jengi on useimmiten keikoilla niin törkeässä humalassa, ettei tällainen vapaampi meno onnistuisi, luulen. Turvamiehet, järkkärit tai vastaavat muuten loistivat poissaolollaan. Yleisössä heiteltiin kenkiä ja tyhjiä muovipulloja ilmaan, jonkun kerran jopa lavalle. Suomessa heittäjät olisi toimitettu kiireen vilkkaa sivummalle tai kokonaan pois alueelta. Le Bikinissä henkilökuntaa näytti olevan vain lipuntarkastajat ovella, myyjät baaritiskeillä ja paitamyyjät.
Soittotauoilla kaijuttimista tuli perisuomalaista musiikkia. Yleisössä ei tainnut juuri muita suomalaisia olla, koska kukaan muu ei reagoinut mitenkään Matin ja Tepon "Mä joka päivä töitä teen"-kappaleelle, tai Lapinlahden Lintujen "Vanhalle suomalaisten poikain vitutuslaululle". Itselläni oli tekemistä, etten nauraisi kaksin kerroin. Koitin siinä vedet silmissä selittää ranskalaiselle kaverilleni, mikä juttu näissä kappaleissa on, mutta en ihan onnistunut selvittämään. Suomalainen mielenlaatu ei ole niin tuttua täällä...
Hajusta päätellen muuten joku muukin hikoili… Ilmastointi, mikä se on? En ehkä halua tietää, millainen sauna Le Bikini on kunnon kesähelteillä, joillaiseksi ei lasketa alle 30 asteen lämpötilaa kuten maanantaina. Mutta ehkä tässä on piilevä ratkaisu saunan puutteeseeni? :)
En yleensä (koskaan) tuppaudu muusikoiden seuraan pönkittämään faniuttani. Tykkään musiikista ja se riittää. En tarvitse nimikirjoituksia tai mitään muutakaan, jotta tykkäisin bändistä. Mutta Toulousen keikka oli vähän eri juttu. Pakko oli päästä puhumaan suomea, kun kerran tilaisuus tuli. Ihan turhan usein ei suomea täälläpäin kuulu. Ette usko, miten jatkuvasta ranskankielen ymmärtämisyrityksistä ylikuumentuneet aivoni huokaisivat helpotuksesta, kun pääsi taas pitkästä aikaa papattamaan suomea! Se on kuulkaa hermolepoa! Varautukaa heinäkuussa korvatulpilla. Puheestani ei tule loppua. Tuleeko normaalistikaan… ;)
Kuvia ei ole näyttää, kun urpona unohdin kameran kotiin. Saan kuvia kaveriltani, kunhan hän saa Nokiansa ja tietokoneensa juttelemaan keskenään. Rok rok!
Viimeisenä iltana ennen Grenobleen lähtöä kävin kuuntelemassa kolmea metallibändiä parin kilometrin päässä asunnoltani sijaitsevassa keikkapaikassa Le Bikinissä. Aivan mahtava Suomi-fiilis keikalla!
Samanlaisia mörköjä näkyi yleisössä olevan kuin Suomessakin: pitkiä tukkia, mustia vaatteita, korsetteja, bändipaitoja, army-housuja, mustia rajauksia silmissä ja huulissa. Sitä vastoin keikkakulttuuri vaikutti olevan jokseenkin erilaista kuin Suomessa. Täällä crowd surffaminen ja toisen olkapäillä istuminen oli sallittua, samoin mosh pitit (no on Suomessakin jossain) eikä vaatetukselle tai koristuksille ollut mitään rajoitteita. Siinäpä sitten saat kuikuilla keikkaa kun tuhannen päissään olevat (usein naisihmiset!) törmäilevät niittiasusteissaan. Ja nyt ei puhuta mistään puolen sentin tylppäpäisistä niittivöistä!
No, maassa maan tavalla, mutta jotenkin löytyy paremmin ymmärrystä Suomen ”säänneltyyn" hauskanpitoon. Toisaalta Suomessa jengi on useimmiten keikoilla niin törkeässä humalassa, ettei tällainen vapaampi meno onnistuisi, luulen. Turvamiehet, järkkärit tai vastaavat muuten loistivat poissaolollaan. Yleisössä heiteltiin kenkiä ja tyhjiä muovipulloja ilmaan, jonkun kerran jopa lavalle. Suomessa heittäjät olisi toimitettu kiireen vilkkaa sivummalle tai kokonaan pois alueelta. Le Bikinissä henkilökuntaa näytti olevan vain lipuntarkastajat ovella, myyjät baaritiskeillä ja paitamyyjät.
Soittotauoilla kaijuttimista tuli perisuomalaista musiikkia. Yleisössä ei tainnut juuri muita suomalaisia olla, koska kukaan muu ei reagoinut mitenkään Matin ja Tepon "Mä joka päivä töitä teen"-kappaleelle, tai Lapinlahden Lintujen "Vanhalle suomalaisten poikain vitutuslaululle". Itselläni oli tekemistä, etten nauraisi kaksin kerroin. Koitin siinä vedet silmissä selittää ranskalaiselle kaverilleni, mikä juttu näissä kappaleissa on, mutta en ihan onnistunut selvittämään. Suomalainen mielenlaatu ei ole niin tuttua täällä...
Hajusta päätellen muuten joku muukin hikoili… Ilmastointi, mikä se on? En ehkä halua tietää, millainen sauna Le Bikini on kunnon kesähelteillä, joillaiseksi ei lasketa alle 30 asteen lämpötilaa kuten maanantaina. Mutta ehkä tässä on piilevä ratkaisu saunan puutteeseeni? :)
En yleensä (koskaan) tuppaudu muusikoiden seuraan pönkittämään faniuttani. Tykkään musiikista ja se riittää. En tarvitse nimikirjoituksia tai mitään muutakaan, jotta tykkäisin bändistä. Mutta Toulousen keikka oli vähän eri juttu. Pakko oli päästä puhumaan suomea, kun kerran tilaisuus tuli. Ihan turhan usein ei suomea täälläpäin kuulu. Ette usko, miten jatkuvasta ranskankielen ymmärtämisyrityksistä ylikuumentuneet aivoni huokaisivat helpotuksesta, kun pääsi taas pitkästä aikaa papattamaan suomea! Se on kuulkaa hermolepoa! Varautukaa heinäkuussa korvatulpilla. Puheestani ei tule loppua. Tuleeko normaalistikaan… ;)
Kuvia ei ole näyttää, kun urpona unohdin kameran kotiin. Saan kuvia kaveriltani, kunhan hän saa Nokiansa ja tietokoneensa juttelemaan keskenään. Rok rok!
Kuvia!
Tältä näytti näkymät matkalla Bastillen linnoitukseen.
Juuri ja juuri Grenoblen kattojen yllä:
Persvoimat käyttöön ja yhä vain ylöspäin:
Panorama, klikkaa isommaksi:
Bastilleen pääsisi tällaisilla näköalahisseilläkin, mutta olin liikkeellä tunti ennen kuin hissit alkoivat toimia. Toisaalta minulta meni se tunti tuonne kapuamiseen, mutta voinpahan sanoa kiivenneeni sinne ihan itse! Ehkä käyn kokeilemassa hissiä joku arki-ilta ensi viikolla.
Bastillesta matka jatkui Mont Jallalle, josta aukeni vieläkin komeammat maisemat. Vähän tuossa näkyy jo ukkospilviä laakson toisella puolella.
Tämä on otettu Mont Jallalta Bastillen ja Grenoblen suuntaan. Bastille on siis tuo etualalla vihreällä tasanteella näkyvä rakennelma.
Mont Jallalla oli myös sotamuistomerkkejä.
Mont Blancia koitin tihrustaa horisontista, mutta koska tarkkaa suuntimaa ei ollut tiedossa, otin kuvia muuten vain kauniista lumisista vuorenhuipuista. Taitaa Mont Blanc olla jossain pilvien takana piilossa, vai?
Välillä baana oli leveää hiekkatietä, välillä kapeaa polkua, mutta missään vaiheessa se ei juuri tasaista ollut.
Alas koitin tulla mahdollisimman reippaasti, koska pahannäköisiä ukkospilviä alkoi kerääntyä laakson toiselle laidalle. Tästä kuvasta saa jotain käsitystä rinteen jyrkkyydestä, on otettu ns. vaakatasoon.
Alhaalla laaksossa, melkein jo ratikkareitin varrella, voin todeta, että väsynyt mutta onnellinen. Pääsin vielä kuivin jaloin hotellille kunnes taivas aukesi.
Tänään on säärien etuosan lihakset muistuttaneet eilisestä patikasta, mutta muuten voisi lähteä vaikka uudelleen. :D
Voin ehdottomasti suositella Grenoblea patikoinnista kiinnostuneille! Reitit ovat hyvin merkattuja, karttoja löytyy ja valikoimaa riittää. Reittejä lähtee useampia ihan keskustan tuntumasta ja vielä enemmän, jos menee ratikalla vähän pitemmälle. Samalla lomalla voi shoppailla ja nautiskella keskustan ravintoloista kuin lähteä patikoimaankin. Löytyy muuten italialaisen ruuan lisäksi italialaisia kenkiä...
Juuri ja juuri Grenoblen kattojen yllä:
Persvoimat käyttöön ja yhä vain ylöspäin:
Panorama, klikkaa isommaksi:
Bastilleen pääsisi tällaisilla näköalahisseilläkin, mutta olin liikkeellä tunti ennen kuin hissit alkoivat toimia. Toisaalta minulta meni se tunti tuonne kapuamiseen, mutta voinpahan sanoa kiivenneeni sinne ihan itse! Ehkä käyn kokeilemassa hissiä joku arki-ilta ensi viikolla.
Bastillesta matka jatkui Mont Jallalle, josta aukeni vieläkin komeammat maisemat. Vähän tuossa näkyy jo ukkospilviä laakson toisella puolella.
Tämä on otettu Mont Jallalta Bastillen ja Grenoblen suuntaan. Bastille on siis tuo etualalla vihreällä tasanteella näkyvä rakennelma.
Mont Jallalla oli myös sotamuistomerkkejä.
Mont Blancia koitin tihrustaa horisontista, mutta koska tarkkaa suuntimaa ei ollut tiedossa, otin kuvia muuten vain kauniista lumisista vuorenhuipuista. Taitaa Mont Blanc olla jossain pilvien takana piilossa, vai?
Välillä baana oli leveää hiekkatietä, välillä kapeaa polkua, mutta missään vaiheessa se ei juuri tasaista ollut.
Alas koitin tulla mahdollisimman reippaasti, koska pahannäköisiä ukkospilviä alkoi kerääntyä laakson toiselle laidalle. Tästä kuvasta saa jotain käsitystä rinteen jyrkkyydestä, on otettu ns. vaakatasoon.
Alhaalla laaksossa, melkein jo ratikkareitin varrella, voin todeta, että väsynyt mutta onnellinen. Pääsin vielä kuivin jaloin hotellille kunnes taivas aukesi.
Tänään on säärien etuosan lihakset muistuttaneet eilisestä patikasta, mutta muuten voisi lähteä vaikka uudelleen. :D
Voin ehdottomasti suositella Grenoblea patikoinnista kiinnostuneille! Reitit ovat hyvin merkattuja, karttoja löytyy ja valikoimaa riittää. Reittejä lähtee useampia ihan keskustan tuntumasta ja vielä enemmän, jos menee ratikalla vähän pitemmälle. Samalla lomalla voi shoppailla ja nautiskella keskustan ravintoloista kuin lähteä patikoimaankin. Löytyy muuten italialaisen ruuan lisäksi italialaisia kenkiä...
lauantai 14. toukokuuta 2011
Päivän kuulumisia
Olen evakossa hotellihuoneestani. Neljännen kerroksen langaton netti lakkasi tyystin toimimasta. (Pitikin mainostaa toimivaa nettiä, pahus.) Menin respaan valittamaan asiasta läppäri kourassa, ja huomasin, että nettihän toimii katutasossa. Pääasia, että jossain toimii, ja hyvin toimiikin, 5 tolppaa! Toulousessa ei ole tainnut koko aikana näkyä nettiä viiden tolpan edestä, vaan useimmiten kaksi tolppaa, jos sitäkään.
Tänään oli ensimmäinen vapaapäivä Grenoblessa. Etukäteen olin ajatellut, että osallistuisin opastetulle patikkaretkelle. Löysin netistä ja edelleen Maison de la Montagnesta ("Vuoristotoimisto") tietoa, että tänään olisi iltapäivällä klo 13-17 opastettu patikointi Grenoblen eteläpuolelle. Soitin sinne viikolla ilmoittautuakseni ja virkailija lupasi soittaa perjantaina vielä tarkempia tietoja. Päätin kuitenkin perua reissun, koska säätiedotukset näyttivät todella huonolta lauantai-iltapäivälle. Jotain virkailija napisi perumisesta, mutten puhelimessa ruuhkaratikan hölinässä ymmärtänyt kaikkea. Parempi niin.
Päätinkin sen sijaan lähteä aamutuimaan ihan omine nokkineni patikoimaan, suuntana Grenoblen pohjoispuolen vuoret. Sieltä löytyi mm. Bastille (vanha linnoitus) ja Mont Jalla sotamuistomerkkeineen. Täytyy kyllä vähän kehua itseäni, kun menin koko matkan ihan oman persvoiman avulla enkä turvautunut näköalahissiin. Eikä hissillä olisi päässytkään ylös niin "aikaisin" aamulla. Saan kiittää aamuaurinkoa, kun heräsin tikkana seitsemältä ja lähdin matkaan jo kahdeksalta. Voisi aamuherätykset olla näin helppoja arkenakin...
Mont Jalla on reilut 600 metriä korkea vuori, jolta pitäisi hyvällä säällä näkyä jopa Mont Blanc. Kunhan saan kuvat ladattua koneelle, saatte avittaa löytämään Mont Blancin. Itselläni ei ole mitään varmuutta näinkö sen huipun Mont Jallalta vai en. Kovin kirkas päivä ei ollut vaan pilviä kertyi enemmän ja enemmän, joten ei ole varmaa, että Mont Blanc olisi ylipäätään ollut mahdollista nähdä. Olisi pitänyt ottaa respaan mukaan läppärin laturi ja kamera, niin voisi ladata kuvat samalla kertaa. Kuvaraporttia luvassa myöhemmin!
Kiersin lenkin sellaisen reitin kautta, jolta pitäisi löytyä Chapelle de la Vierge Noire eli "mustan neitsyen kappeli". Reitiltä en sitä löytänyt, en vaikka sain neuvojakin matkan varrelta. Kartasta jälkikäteen tiiraten voin todeta, että olen mennyt aivan vierestä, mutten kyllä tunnusta nähneeni mitään kappelin näköistäkään. No, ehkä kävin tarpeeksi lähellä, jotta paikan hyvä henki pääsee vaikuttamaan. Chappelle de la Vierge Noiren nimittäin kerrotaan olevan suosiollinen naimattomille naisille. Legendan mukaan se tuottaa onnea miesmarkkinoilla ja parantaa lapsilykkyä. Kuulin muuten Mont Jallalle noustessani ensimmäistä kertaa tänä kesänä käen kukkuvan. Kukkui kaksi kertaa, ja tiedättehän mitä se ennustaa. Pitäisikö nyt olla huolissaan vai tyytyväinen?
Patikkaretki kesti neljä tuntia, ja kun pääsin hotellihuoneeseen, alkoi ukkostaa. Lisäksi löysin tänään kadulta 20 euron setelin. Tällä tuurilla pitäisi varmaan lotota tänään.
Tänään oli ensimmäinen vapaapäivä Grenoblessa. Etukäteen olin ajatellut, että osallistuisin opastetulle patikkaretkelle. Löysin netistä ja edelleen Maison de la Montagnesta ("Vuoristotoimisto") tietoa, että tänään olisi iltapäivällä klo 13-17 opastettu patikointi Grenoblen eteläpuolelle. Soitin sinne viikolla ilmoittautuakseni ja virkailija lupasi soittaa perjantaina vielä tarkempia tietoja. Päätin kuitenkin perua reissun, koska säätiedotukset näyttivät todella huonolta lauantai-iltapäivälle. Jotain virkailija napisi perumisesta, mutten puhelimessa ruuhkaratikan hölinässä ymmärtänyt kaikkea. Parempi niin.
Päätinkin sen sijaan lähteä aamutuimaan ihan omine nokkineni patikoimaan, suuntana Grenoblen pohjoispuolen vuoret. Sieltä löytyi mm. Bastille (vanha linnoitus) ja Mont Jalla sotamuistomerkkeineen. Täytyy kyllä vähän kehua itseäni, kun menin koko matkan ihan oman persvoiman avulla enkä turvautunut näköalahissiin. Eikä hissillä olisi päässytkään ylös niin "aikaisin" aamulla. Saan kiittää aamuaurinkoa, kun heräsin tikkana seitsemältä ja lähdin matkaan jo kahdeksalta. Voisi aamuherätykset olla näin helppoja arkenakin...
Mont Jalla on reilut 600 metriä korkea vuori, jolta pitäisi hyvällä säällä näkyä jopa Mont Blanc. Kunhan saan kuvat ladattua koneelle, saatte avittaa löytämään Mont Blancin. Itselläni ei ole mitään varmuutta näinkö sen huipun Mont Jallalta vai en. Kovin kirkas päivä ei ollut vaan pilviä kertyi enemmän ja enemmän, joten ei ole varmaa, että Mont Blanc olisi ylipäätään ollut mahdollista nähdä. Olisi pitänyt ottaa respaan mukaan läppärin laturi ja kamera, niin voisi ladata kuvat samalla kertaa. Kuvaraporttia luvassa myöhemmin!
Kiersin lenkin sellaisen reitin kautta, jolta pitäisi löytyä Chapelle de la Vierge Noire eli "mustan neitsyen kappeli". Reitiltä en sitä löytänyt, en vaikka sain neuvojakin matkan varrelta. Kartasta jälkikäteen tiiraten voin todeta, että olen mennyt aivan vierestä, mutten kyllä tunnusta nähneeni mitään kappelin näköistäkään. No, ehkä kävin tarpeeksi lähellä, jotta paikan hyvä henki pääsee vaikuttamaan. Chappelle de la Vierge Noiren nimittäin kerrotaan olevan suosiollinen naimattomille naisille. Legendan mukaan se tuottaa onnea miesmarkkinoilla ja parantaa lapsilykkyä. Kuulin muuten Mont Jallalle noustessani ensimmäistä kertaa tänä kesänä käen kukkuvan. Kukkui kaksi kertaa, ja tiedättehän mitä se ennustaa. Pitäisikö nyt olla huolissaan vai tyytyväinen?
Patikkaretki kesti neljä tuntia, ja kun pääsin hotellihuoneeseen, alkoi ukkostaa. Lisäksi löysin tänään kadulta 20 euron setelin. Tällä tuurilla pitäisi varmaan lotota tänään.
perjantai 13. toukokuuta 2011
Blogger taas toimii
Näyttää siltä, että muutama edellinen blogaus on kadonnut bittiavaruuteen. Nyt olisi kätevä olla kopiot jossain...
torstai 12. toukokuuta 2011
Ranskalainen kokous
Olipahan kokemus tämänpäiväinen kokous! Aivot huutaa hoosiannaa koko päivän kielikylvystä ja muutenkin olo on aika vetämätön. Kuviakaan jaksa ladata koneelle, vaan vain röhnöttää hotellihuoneen sängyllä.
Ensin alkuun, se oli meidän porukka (3 henkeä), joka saapui myöhässä. Sen siitä saa kun on suomalainen kartturi… Ei vaan, vitsi vitsinä, parempi kartta olisi ollut tarpeen, varsinkin kun kuskikaan ei ollut koskaan ajanut Lyoniin. En tiedä miten täsmällisiä muut osallistujat olivat, mutta itse saavuimme kolme varttia myöhässä. No big deal, todellakaan. Osa porukasta liittyi seuraan vasta lounaan jälkeen, mutta se lienee sovittu juttu. Ja vastaavasti porukka väheni pikku hiljaa pitkin iltapäivää. Onhan sitä liukuva työaikakin olemassa, miksei liukuva kokouskin?
Itse kokous oli kyllä kokemus. Oli jokseenkin haastavaa seurata keskustelua, kun 15 ranskalaista puhuu suurimman osan aikaa toistensa päälle. Ei ollut havaittavissa selkeää puheenvuoron antamista, vaikka kokouksella muodollisesti puheenjohtaja olikin. Porukkaan kuului ranskaa erilailla puhuvia, enemmän vähemmän jollain murteella ääntäviä. Välillä kuitenkin ymmärsin lähes kaiken, että oikein itsekin yllätyin! Välillä tipahdin kärryiltä totaalisesti. Toisaalta osa asioista oli sellaisella alueella, joka ei niin kuulu omaan osaamiseeni, joten en olisi ehkä ymmärtänyt samaa tarinaa suomeksikaan.
Olen kuullut joidenkin valittavan suomalaisten monotonisesta äänestä esiintyessään. Suomenkielessä kun ei paljoa nuottia ole, mutta rankassa on. Äänenkorkeuden vaihteluista huolimatta oli todella turruttavaa kuunnella yhtä pitkää lausetta kolmatta tuntia. Puheessa ei ole sellaisia taukoja kuin suomessa, jossa äänen paino on sanan ensimmäisellä tavulla. Tämä pätkii puheen niin, että sitä on helppo kuunnella. Tai siis on helppoa suomalaiselle. :) Ranskassa sanat sidotaan yhteen pötköön eikä siinä paljon auta, vaikka äänenkorkeus vaihtelee. Monotonista turinaa, sanoisin.
Kokoustyyli on selkeästi keskustelevampi kuin Suomessa. Tarkoituksena ei ole päättää mitään, vaan vähän niin kuin jutella asioista ilman selkeää agendaa. Edellisellä kerralla Grenoblessa osallistuin myös kokoukseen, mutta paikalla oli pienempi porukka, reilu 5 henkeä, ja keskustelut käytiin englanniksi. Englannin käyttö taisi tuolloin hillitä ranskalaisten puhehaluja, joten silloin ymmärsin oikeastaan kaiken.
Selvisin hengissä ja jotain ymmärsinkin, voisin loppukaneettina sanoa. Niin, ja onhan tällä viikolla tullut puhuttua jo kaikkia neljää osaamaani kieltä! Voin olla ylpeä kielitaidostani! :)
PS. Grenoblelaisella kollegallani oli kokouksessa mukana maitotiivistettä. Näytti ihan hammastahnatuubilta, mutta kahvinsa sekaan hän töräytti nokareen ja sekoitti. Ja voilà, makeutettu maitokahvi on valmis!
Ensin alkuun, se oli meidän porukka (3 henkeä), joka saapui myöhässä. Sen siitä saa kun on suomalainen kartturi… Ei vaan, vitsi vitsinä, parempi kartta olisi ollut tarpeen, varsinkin kun kuskikaan ei ollut koskaan ajanut Lyoniin. En tiedä miten täsmällisiä muut osallistujat olivat, mutta itse saavuimme kolme varttia myöhässä. No big deal, todellakaan. Osa porukasta liittyi seuraan vasta lounaan jälkeen, mutta se lienee sovittu juttu. Ja vastaavasti porukka väheni pikku hiljaa pitkin iltapäivää. Onhan sitä liukuva työaikakin olemassa, miksei liukuva kokouskin?
Itse kokous oli kyllä kokemus. Oli jokseenkin haastavaa seurata keskustelua, kun 15 ranskalaista puhuu suurimman osan aikaa toistensa päälle. Ei ollut havaittavissa selkeää puheenvuoron antamista, vaikka kokouksella muodollisesti puheenjohtaja olikin. Porukkaan kuului ranskaa erilailla puhuvia, enemmän vähemmän jollain murteella ääntäviä. Välillä kuitenkin ymmärsin lähes kaiken, että oikein itsekin yllätyin! Välillä tipahdin kärryiltä totaalisesti. Toisaalta osa asioista oli sellaisella alueella, joka ei niin kuulu omaan osaamiseeni, joten en olisi ehkä ymmärtänyt samaa tarinaa suomeksikaan.
Olen kuullut joidenkin valittavan suomalaisten monotonisesta äänestä esiintyessään. Suomenkielessä kun ei paljoa nuottia ole, mutta rankassa on. Äänenkorkeuden vaihteluista huolimatta oli todella turruttavaa kuunnella yhtä pitkää lausetta kolmatta tuntia. Puheessa ei ole sellaisia taukoja kuin suomessa, jossa äänen paino on sanan ensimmäisellä tavulla. Tämä pätkii puheen niin, että sitä on helppo kuunnella. Tai siis on helppoa suomalaiselle. :) Ranskassa sanat sidotaan yhteen pötköön eikä siinä paljon auta, vaikka äänenkorkeus vaihtelee. Monotonista turinaa, sanoisin.
Kokoustyyli on selkeästi keskustelevampi kuin Suomessa. Tarkoituksena ei ole päättää mitään, vaan vähän niin kuin jutella asioista ilman selkeää agendaa. Edellisellä kerralla Grenoblessa osallistuin myös kokoukseen, mutta paikalla oli pienempi porukka, reilu 5 henkeä, ja keskustelut käytiin englanniksi. Englannin käyttö taisi tuolloin hillitä ranskalaisten puhehaluja, joten silloin ymmärsin oikeastaan kaiken.
Selvisin hengissä ja jotain ymmärsinkin, voisin loppukaneettina sanoa. Niin, ja onhan tällä viikolla tullut puhuttua jo kaikkia neljää osaamaani kieltä! Voin olla ylpeä kielitaidostani! :)
PS. Grenoblelaisella kollegallani oli kokouksessa mukana maitotiivistettä. Näytti ihan hammastahnatuubilta, mutta kahvinsa sekaan hän töräytti nokareen ja sekoitti. Ja voilà, makeutettu maitokahvi on valmis!
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Matkalla Grenobleen
Jos matkalla Pariisiin nautin zen-osaston luksuksesta eli hiljaisuudesta ja leveistä penkeistä, matkalla Grenobleen normaalivaunussa oli havaittavissa ”hienoista” eroa. Vieressäni istui pari tuntia 2 elävää ehkäisyvalistusta. Jos meno on aina tuollaista, en yhtään ihmettele, että täällä on zen-osastot ylipäätään keksitty.
Huolimatta äänekkäästä matkaseurasta onnistuin nauttimaan matkasta. Ensimmäinen näkymä vähänkään vuoristoisempaan maisemaan sai taas muistamaan, että miten kaunista täällä on. Sydänalassa muljahtaa ja polvet notkahtaa, kun näen vuoret. Tasamaan asukille ne ovat jotain aivan ihmeellistä.
En niin perusta turistirysien päälle enkä suurkaupungeistakaan. Onhan Pariisissa paljon nähtävää ja se on todella ainutlaatuinen, mutta jotenkin vain tykkään pienemmistä kaupungeista. Niissä on parempi fiilis. En voi mainostaa noita vuoria tarpeeksi! Kuvaraporttia sitten taas toinen kerta. Suunnitelmissa on lauantaina mennä patikoimaan, joten peukut pystyyn, että on kuvauksellinen keli.
Huolimatta äänekkäästä matkaseurasta onnistuin nauttimaan matkasta. Ensimmäinen näkymä vähänkään vuoristoisempaan maisemaan sai taas muistamaan, että miten kaunista täällä on. Sydänalassa muljahtaa ja polvet notkahtaa, kun näen vuoret. Tasamaan asukille ne ovat jotain aivan ihmeellistä.
En niin perusta turistirysien päälle enkä suurkaupungeistakaan. Onhan Pariisissa paljon nähtävää ja se on todella ainutlaatuinen, mutta jotenkin vain tykkään pienemmistä kaupungeista. Niissä on parempi fiilis. En voi mainostaa noita vuoria tarpeeksi! Kuvaraporttia sitten taas toinen kerta. Suunnitelmissa on lauantaina mennä patikoimaan, joten peukut pystyyn, että on kuvauksellinen keli.
Grenoble!
On ihan pakko tulla päivittämään blogia, kun netti toimii kuin unelma. Ja siis huom., ranskalainen netti! Pitäisi tästä hipsiä nukkumaankin, kun huomenna on "aikainen" herätys. Lainausmerkeissä siksi, että olen siirtynyt enemmän ranskalaiseen elämänrytmiin, enkä evääni liikauta työpaikkaa kohden ennen kello yhdeksää aamulla. Huomenna pitäisi hypätä ratikkaan jo heti puoli kahdeksan jälkeen. Mitenkähän sitä jaksaa...
Huomenna tulee Suomi-Norja jääkiekkomatsi ja tietenkin haluaisin katsoa, varsinkin kun tällä unelmanetillä on jotain saumoja saada selostus toimimaan Ylen areenassa ja saada vähemmän pykivä videokuvakin kuin Toulousessa. Huomenna on kuitenkin luvassa koko päivän kokous Lyonissa. Ohjelman mukaan se kestää klo 10-17, mutta ranskalaiset tuntien viimeiset saapuvat lounaan (n. klo 13) jälkeen ja kokous venyy hyvässä tapauksessa vain puoli tuntia. Pahoin pelkään, että olen automatkalla jossain Lyonin ja Grenoblen välillä, kun ottelun ratkaisun hetket on käsillä. Eikä kanssamatkustajat taida ihan ymmärtää, mitä se siinä vieressä stressaa. Jos koitan verrata suomalaisten jääkiekkofaniutta ranskalaisten jalkapallohulluuteen tai erityisesti Toulousen rugby-hulluuteen...
Matkaraporttia seuraa myöhemmin. Hyvää yötä!
Huomenna tulee Suomi-Norja jääkiekkomatsi ja tietenkin haluaisin katsoa, varsinkin kun tällä unelmanetillä on jotain saumoja saada selostus toimimaan Ylen areenassa ja saada vähemmän pykivä videokuvakin kuin Toulousessa. Huomenna on kuitenkin luvassa koko päivän kokous Lyonissa. Ohjelman mukaan se kestää klo 10-17, mutta ranskalaiset tuntien viimeiset saapuvat lounaan (n. klo 13) jälkeen ja kokous venyy hyvässä tapauksessa vain puoli tuntia. Pahoin pelkään, että olen automatkalla jossain Lyonin ja Grenoblen välillä, kun ottelun ratkaisun hetket on käsillä. Eikä kanssamatkustajat taida ihan ymmärtää, mitä se siinä vieressä stressaa. Jos koitan verrata suomalaisten jääkiekkofaniutta ranskalaisten jalkapallohulluuteen tai erityisesti Toulousen rugby-hulluuteen...
Matkaraporttia seuraa myöhemmin. Hyvää yötä!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Äideille
Tämä on omistettu kaikille äideille, mutta erityisesti äidilleni ja isoäidilleni! Hyvää äitienpäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)