Mitä jäi käteen Grenoblesta?

Hip hei ja hurraa. Arvatenkin netti pykii ja pahasti Toulousessa. Raahauduin sunnuntaina labraan edes jotenkin toimivan netin ääreen, ja suunnittelen huomista valituspuhetta asuntolan respaan. En tiedä monesko kerta tämä on, olen jo seonnut laskuissani, kun aina joku lakkaa toimimasta: viemäri, lämmin vesi, netti, lamppu sulattaa valaisinta jne. (Ja ei, ei ollut minun kytkentöjäni.)

Ehdin kirjoittaa varastoon useammankin postauksen, mutta nyt niitä vasta pääsen lataamaan nettiin. Otetaanpas järjestyksessä…

Nyt ollaan takaisin Toulousessa. Kun hyppäsin junasta Toulousessa ja aloin kävellä keskustaan, tuntui taas kuin olisi tullut tavallaan kotiin. Reissaaminen on kivaa ja Grenoble on ihana kaupunki, mutta Toulousessa on jotain niin paljon tutumpaa. Jaa-a, miltähän tuntuu, kun tulen Suomeen…?

Koko Grenoblen reissu oli ihan menestys! En tiedä mistä alkaisin, kun kaikki oli niin kivaa.

Työt edistyi tosi hyvin ja sain tehtyä sen mitä sinne meninkin tekemään eli selvittämään LED-driverin materiaalilistan ja mallintamaan sen elinkaarianalyysiohjelmaan. Vähän ekstraakin tein, kun kerran jäi aikaa ja inspiraatiota riitti. Ei ole ollut tällaista draivia töissä sitten kuin viimeksi Karkkilassa!

Työpaikan ilmapiiri oli hurjan mukava. Ehkä sen teki se, että laboratorio on enemmänkin yritys kuin yliopiston alainen tutkimuslaitos. Oli ihan superkiva jutella kollegoiden kanssa, jotka ovat elinkaarianalyysin eksperttejä mutta elektroniikka ja valaistus on heille outoja alueita. Antoisaa molemmin puolin, luulen. Labrassa oli muuten tapana joka aamu puoli yhdentoista aikaan mennä kahville tai teelle ja tervehtiä kaikkia poskipusuin. Tai siis eihän ranskalainen poskipusu ole pusu poskelle vaan ns. ilmapusu samanaikaisesti kun posket koskettavat toisia. Ja siis näitä tehdään yksi kummallekin poskelle. Siinäpä sitten joka aamu muiskuttelet parisen kymmentä ihmistä. Nauratti, että mistä sitä muistaa onko jo tervehtinyt kaikkia vai jäikö joku välistä. Tuntuu, ettei paikallisetkaan aina ihan varmoja olleet. Toulousen labrassa ei ihan tällaista pusushow’ta ole, mutta kyllä sielläkin näitä tulee, varsinkin naisilta ja tutummilta miehiltäkin. Grenoblessa tuli kaikilta, paitsi osa miehistä kätteli keskenään, naisia pussattiin. Tottakai. :D

Ei olisi muuten hääviä olla auton omistaja Grenoblessa. Todistin omin silmin parin viikon aikana kolmeen kertaan grenoblelaista parkkeeraustyyliä eli sitä, kun kuski peruutti niin, että puskurit otti kiinni. Eikä siis siinä mitään, mutta kun nämä koittavat työntää puskuri vasten puskurissa toista autoa taaemmas, että oma auto mahtuisi parkkiin! Ilmankos en juuri iskemättömiä puskureita nähnytkään. Lehdessä osui silmiini autonmyynti-ilmoituksia eikä muutaman vuoden vanhasta alle 100tkm ajetusta hopasta montaa tonnia pyydetty. Voin vain arvata puskurien kuntoa… Auto ei ole sellainen pyhä peltilehmä kuin se on Suomessa, mutta osaltaan sitä selittää eri hintataso. Ei kun siis verotaso.

Viimeinen ilta Grenoblessa oli haikea. En voinut tuijottaa vuoria tarpeekseni, vaikka kuinka yritin. Illalla alkoi mustat pilvet lähestyä uhkaavasti, muttei itse ukkonen keskustaan asti päässyt. Yleensä kuvissa ukkospilvet kesyyntyy eivätkä näytä niin mustilta kuin oikeasti ovat. Näissä kuitenkin näkyy vähän jo tummuuttakin, joten voitte vain kuvitella, miltä ne oikeasti näyttivät!



Menin viimeisenä iltana uudestaan hotellin viereiseen ravintolaan. Juu, tiedetään, olen suklaakakkuholisti. :D Nyt otin kala-äyriäis-pastan ja valkoviiniä sekä jälkkäriksi tietenkin sen chocolat croquanten, ”rapsakan suklaakakun”. Juuri kun sain jälkiruuan pöytääni, katkesi sähköt koko korttelista. Ehkä koko Grenoblesta, en tiedä. Seuraavat asiakkaat saivatkin sitten tyytyä kylmiin annoksiin ja juotaviin. Eipä se heitä tuntunut haittaavan. Tarjoilija, se hyvin englantia puhuva (kotoisin Nebraskasta jenkeistä), kertoi, ettei koko 7 vuoden aikana, jonka hän on Ranskassa tai Grenoblessa asunut, ole tapahtunut mitään tällaista, ei ainakaan näin pitkää sähkökatkoa. Ha, kai sitä sähköverkko vähemmästäkin sekaisin menee, kun minä lähden pois, vai?

Oli vekkulia haparoida hämärässä hotellissa, jossa ainoana valonlähteenä oli hätäpoistumistievalot. Huoneen löysin mutta huoneessa olikin sitten jo melkein pilkkopimeää. Ulkoa tuli vähän valoa, ja onneksi oli vessassakin iso ikkuna… Rinkan pakkaaminen oli jokseenkin haasteellista pimeässä. Sähkökatkoa kesti noin tunnin kaikkinensa. Mitä opimme tästä? Pidä läppärin akku aina ladattuna.



Kettu kuittaa.