Erilainen blogaus – Päänsisäisiä (h)ajatuksia

Olkoonkin, että perustin blogin tutkijavaihdon ajalle pitääkseni yhteyttä perheen ja ystävien kanssa, päätin nyt kirjoittaa vähän erilaisia tuntemuksia, kuin vain reissumerkintöjä tai kauniita maisemia. Lukekoon kuka lukee. Blogimaailmassahan ei tarvitse kaikkea lukea, kommentoida tai uskoa. Niin, eipä toki kirjoittaakaan, mutta jotenkin tuntuu, että haluan tuoda asiaa julki. Oma blogi, omat ajatukset. Teksti rönsyilee, koska en ole lahjakas kirjoittaja, kunhan suollan ajatuksiani. Ja uskokaa, että pääni sisällä ajatukset rönsyilevät vielä enemmän. :)

Mulla on ollut aikaa ajatella Toulousessa. Ei sillä, että olisin yksinäinen ollut, mutta onhan täällä omaa aikaa eritavalla kuin Suomessa. Kavereitakin on ilmaantunut, mutta aikataulut menee välillä ristiin ja muutkin reissaa pitkin maailmaa kuin vain minä. Aikaa siis on ollut itselle ja omille ajatuksille. Ja ajatukset ovat selkeytyneet. Ja se on hyvä se.

No mitä olen sitten ajatellut? Itseäni. Itsekästä? No oma itse on aina lähinnä, eikö? Oman hyvinvoinnin merkitys on kasvanut, enkä nyt tarkoita vain liikuntaa ja ruokavaliota vaan kaikkea, myös sitä päänsisäistä elämää.

Ruokavaliosta on pitkälti häipyneet leivät, pullat, pasta, perunat ja muut ei-niin-hyvät hiilihydraatit. Matkustaessa on kyllä tullut syötyä vähän mitä sattuu, kun reissussa on vaikeampi päättää itse mitä syö. Ja se näkyy kyllä naamassa. Esimerkiksi Taiwanin reissun jälkeen naama hilseili ja rasvottui (yhtä aikaa!) ja mustapäitä ja näppylöitä pullahteli. Puhumattakaan vatsan turvotuksesta. Ei, en ole raskaana, vaikka vähäisestä viinin juomisesta joku voisi niin päätelläkin. Kai sitä nyt suomalaistyyliin pitäisi lotrata viinillä, kun se niin halpaa ja hyvää täällä on, muttei vain kiinnosta.

Suklaa kuuluu vielä herkutteluun, siitä en tunnu pääsevän eroon, mutten ota siitä stressiä. Jo Suomessa asuessani kokeilin raakasuklaata, jota (fanaattisemmat) ituhipit kehuvat maasta taivaisiin. Joillekin se varmaan toimii, mutta minulle se aiheutti unettomuutta, ahdistuneisuutta, hyperaktiivisuutta ja sellaisen ylivirittyneen olon. Raakasuklaa ei ole mun juttu, muu suklaa kyllä. Pähkinät, siemenet ja kuivatut hedelmät ovat ”hyvää” herkuttelua, ja usein ostan niitä luomukaupasta. Eipä ainakaan vielä luomun kalliimpi hinta näy tilipussissa huolestuttavasti.

Lihaakin syön (totta kai!), mutta paneroidut ja marinoidut ”lihat” jätän muille ja vetelen kunnon lihaa, kalaa ja kanaa. Ja luomumunia. Jänistäkin olisi tarjolla ihan normaaleissa ruokakaupoissa. Pitäisiköhän kokeilla?

Kaipaan itse kasvatettuja vihanneksia, juureksia ym., mutta se saa odottaa paluuta Suomeen. Mutta mikä enää kasvaa, jos sen kylvää heinäkuun alussa… Paitsi ehkä salaatit? Onneksi puutarhasta löytyy ”valmiina” marjapensaat, omenapuut, luumupuut ja raparperia sekä ehkä joitain talvesta selvinneitä yrttejä. Ihan ilman ei tarvitse olla. Niin, ja metsästä marjat, aah… Edullista ja terveellistä. Ja kuka sanoi, että terveellisesti syöminen maksaa paljon? Tarvitaan vain tahtoa, viitseliäisyyttä ja tietoa, miten kasvattaa ja mitä kasvattaa. Onneksi kotoa löytyy omasta takaa loistava tietopankki, joka on kokeillut niin maissit, kurkut kuin pinaatitkin, muistaa parhaan porkkanamerkin (juu, merkillä on väliä) ja neuvoo tuholaisten torjunnassa ja luomulannoituksessa (mm. tuhka ja kahvinporot).

Junamatkalla Pariisiin kuolasin ikkunasta puutarhoja ja kasvimaita. Viherpeukalo alkoi syyhytä. On ihan epäreilua, että täällä kasvukausi jatkuu lähes läpi vuoden. Tuoreita vihanneksia voi kasvattaa yli puolet vuodesta omalla tontillaan. Tai siis voisi, jos olisi se oma tontti… Paljonkohan näillä kuluu kasteluvettä kuumimpina kesäkuukausina? Ekologista?

Liikunta kuuluu myös omasta itsestäni huolehtimiseen. Hölkkä, pyöräily ja lihaskuntoliikkeet on helppoja toteuttaa paikassa kuin paikassa. Ja esimerkiksi hölkkälenkillä tulee myös tutustuttua maisemiin. Ei edes huomaa hölkkäävänsä katsoessaan upeaa vuoristomaisemaa Grenoblessa, Canal du midin rantoja Toulousessa saati Parc de Luxembourgissa Pariisissa. Rakas harrastukseni, kuntonyrkkeily, on jäänyt tauolle, kun en ole löytänyt sopivaa treenipaikkaa tai -aikaa. Toisaalta reissaan niin paljon, että viikottainen treeni ei aina onnistuisi. Jooga on myös jäänyt vähälle, mutta jotenkin tuntuu, että ne harvat kerrat, kun sitä on tehnyt, on tuntunut todella hyvältä, yhtä aikaa rauhoittavalta ja energisoivalta. Ja ei, en ole hurahtanut suuntaan enkä toiseen. Jalat pysyy tukevasti maassa, vaikkei niissä mutaisia kumisaappaita olisikaan.

Reissussa olen oppinut myös luottamaan ja arvostamaan itseäni enemmän. Eihän sitä kukaan muukaan tee, jos en itse. Itsetunnon parantuminen ja oman itsensä löytäminen taitaa liittyä ainakin osittain liikuntaharrastukseen. Ajatukset selkiytyy lenkillä. Olen ehtinyt miettiä elämää ja tulevaisuutta. Vielä en kuitenkaan tiedä, missä haluan tulevaisuudessa asua. Tänne lähtiessäni olin aivan ehdottoman varma, että palaan Suomeen ja asun siellä jatkossakin pysyvästi, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, etten enää ole niin varma. En tosin tiedä sitäkään, olisiko Ranska se maa tai Toulouse se kaupunki, jossa haluaisin tulevaisuudessa asua. Aika näyttää. Toulouseen kyllä palaan aika varmasti opintojen puolesta, ja se kuulostaa hyvältä.

Hyvinvointiin kuuluu myös toimiva parisuhde. Ja ei, ei ole ranskalaista vävyä tulossa Suomeen. Olen tykännyt olla sinkkuna, pitkästä aikaa, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa yksin ja ilman menneisyyden haamujen ahdistusta. Edellisistä suhteista olen oppinut jotain sekä itsestäni että miehistä. Alan vihdoin ja viimein uskoa, että vaikka olen elämässäni törmännyt ja vuosia viettänyt aivan uskomattoman paskiaisen kanssa (lyhyesti ja hyvin kauniisti ilmaistuna), se ei tarkoita sitä, että kaikki miehet olisivat sellaisia.

Luulen tietäväni, millaisen ihmisen kanssa voisin elää lopun elämäni, tai ainakin hyvin varmasti sen, millaista miestä en halua. En enää huoli puolivillaista parisuhdetta enkä ihan-kiva-tyyppejä. Se tuhlaa molempien aikaa eivätkä ihmiset muutu, jos joku muu sitä haluaa. Tosiasiat on hyväksyttävä ja tunnustettava. Ihan tavallinen mies riittää, mutta juntit, ahdasmieliset ja valehtelijat, kiitos ei. Arvostan itseäni sen verran paljon, että ihan mikä tahansa ei kelpaa, ja se kaiketi näkyy ulospäinkin. Muista, että oma perse on aina lähempänä kuin toisen, vai miten se meni…

Ei minulla olisi mitään ulkomaalaista poikaystävää vastaan, mutta olen sen verran realisti, ettei siitä tulisi mitään, ellei molemmilla todellakin kolahtaisi. Tähän mennessä ei ole riittävän kovaa kolinaa kuulunut (koputtaa puuta), joten sinkkuna tullaan takaisinkin päin. Olen jo aika viilipytty ranskalaismiesten flirtille, joten saattaa suomalaismiehillä olla työsarkaa... Flirttiä täällä nimittäin riittää, muttei se tarkoita mitään. Yleensä se jää tarjoilijan silmäniskuihin ravintolassa tai hymyihin ja kehuihin kadulla.

Tulipahan syvällisempää paatosta, mutta vaihteeksi tätäkin. Matkailu avartaa, sanotaan. Avartaa todellakin. Päänsisäistä elämää.

Ja loppuun päivän (h)ajatelma: Onko se optimismia vai pessimismiä, jos ajattelee puolillaan olevan lasin olevan puoliksi tyhjä? Sinnehän mahtuu vielä toiset puolet. Eli käännettynä: onko optimisti tyytyväinen siihen mitä on, vai on luottavainen sen suhteen, mitä voisi tulevaisuudessa olla?